Puheenvuoro kirkolliskokouksessa Turun kristillisellä opistolla 9.11.2022

Hyvät ystävät, 
Siunauksen signaalit – kirkon tulevaisuusselonteko on saanut meidät täällä kysymään, keiden ääni selonteon viesteissä kuuluu? Keiden ääntä me haluamme kuulla? Millaiset kysymykset ovat oikeita, entä vastaukset?

 

Itse huomaan miettiväni myös, millaiset kokemukset kirkosta ovat sellaisia, jotka siirtyvät perheissä kertomuksina seuraaville sukupolville.

 

Kun käyn oman hiippakuntani seurakunnissa, näen kerta toisensa jälkeen vaikuttavaa ja rohkeaa Jumalan valtakunnan elämää, kirkon tehtävän toteuttamista.

 

Tästä huolimatta joka kerta seurakunnissa käydessäni ihmiset tulevat kertomaan myös henkilökohtaisia kokemuksiaan siitä, miten kirkko on torjunut heidät, sulkenut ulos, osoittanut sanoin tai teoin paikan, joka on tuntunut nöyryyttävältä, synnyttänyt häpeää sekä kokemuksen siitä, että uskoni ei ole riittävää, kysymykseni ovat olleet vääränlaista – sellaisia, joita vähätellään.

 

Huomaan miettiväni tätä usein. Miksi näin on?

 

Kirkon tehtävä on saarnata lakia ja evankeliumia. Minusta tuntuu, että kun ihminen näinä aikoina astuu kirkon kynnyksen yli, elämä on jo riisunut monella tavalla, saarnannut lakia. Ihminen etsii elämän merkitystä ja toivoa, kaipaa armoa, yhteyttä toisiin ihmisiin ja yhteyttä suurempaan.

 

Monen kysymys on: riitänkö minä, riittääkö armoa minullekin, voisiko minullakin olla jonkinlainen paikka?

 

Siunauksen signaalit on neljäs selonteko. 
 

Selonteon lähtökohtana on ollut, että kirkon kannalta merkityksellisen tulevaisuustiedon lähde ovat ihmiset ja heidän kokemuksensa.

 

Dokumentti poikkeaa edellisistä selonteoista ja pohjautuu ihmisten arkisten kokemusten havainnointiin ja tulkitsemiseen.  Se on toteutettu eri tavoin kuin aiemmat. Tämä on yksi dokumenttien muiden dokumenttien joukossa, kun lähdemme valmistelemaan seuraava nelivuotiskertomusta ja sen jälkeen kirkon strategiaa.

 

Selonteon viestinä meille oli:  
1) Kirkkoon suhtaudutaan myönteisesti ja avoimesti.
2) Kirkolla on nyt hyvä hetki luoda ihmisiin merkityksellinen yhteys. 
3) Terveiset kertovat, että kirkkoa tarvitaan monien mielestä nyt enemmän kuin pitkiin aikoihin. 
4) Diakonian tarve ja sen merkittävyys kirkon toiminnassa nousi keskeisenä signaalina esille.

 

Minusta nämä terveiset ovat meille arvokkaita ja hyviä. Nämä viestit on koottu vasta piloteista ja selonteon mallin on tarkoitus tukea seurakuntien tulevaisuustyötä. Niin täällä kuin seurakunnissa on tärkeää, että kuulemme ja ymmärrämme ihmisten odotuksia suhteessa kirkkoon.

 

Lämmin kiitos tästä selonteosta ja sen toteutustavasta.

 

Keskustelua kuunnellessa olen miettinyt, haluammeko kuulla näitä terveisiä. Minusta täällä on kuulunut myös viesti: väärin kysytty, väärin vastattu. Että, nämä olisivat kirkon ulkopuolisia ääniä. Vastauksissa on ollut jotain vierasta.

 

Keitä me olemme valmiita kuulemaan? Keiden tulevaisuutta rakennamme, kun teemme tulevaisuustyöskentelyä?

 

Tiedämme hyvin, että niin maailma kuin hengellisyys muuttuvat jatkuvasti. Vaikka uskonnollinen kieli muuttuu ja uskoa ei sanoiteta ehkä meille tutulle tavalla, näemme yhtä aikaa paljon henkistä ja hengellistä etsintää. Meidän ei minusta tulisi kauhistella tai naureskella tälle etsinnälle. Monet näistä ihmisistä ovat meidän kirkkomme jäseniä. Heidän kysymyksensä on, voivatko he löytää kysymyksilleen myös tulevaisuudessa vastauksia kristillisen kirkon sanomasta.

 

Siunauksen signaalien kautta esille nousivat seuraavat kuusi teema, joihin meidän tulisi reagoida. Nämä viestit ovat meille tuttuja jo nelivuotiskertomuksesta.

 

Minusta huomiot ovat kirkon elämän ja tulevaisuuden näkökulmasta mahdollisuuksia, eivät uhkia, mutta ne on syytä kuulla tarkasti. 

 

1) Arjen kristillisyys korostuu. Kirkosta toivotaan vastavoimaa yhteiskunnassa vallitsevalle materialismille ja suorituskeskeisyydelle.

 

2) Luonto vahvistuu hengellisyyden lähteenä. Ihmisen ja luonnon hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa.

 

3) Kokeileva hengellisyys haastaa perinteemme. Yhtenäiskulttuurin katoaminen koskee myös hengellisyyttä. Kirkolta toivotaan, että sillä olisi kykyä reagoida tähän moninaisuuteen ja halua tarjota ihmisille tapoja toteuttaa hengellisyyttä monimuotoisesti.

 

4) Nykyinen elämänmuotomme on kestämätön. Kirkon tulee luoda toivoa maailmassa, jonka tulevaisuuteen liittyy epävarmuutta ja uhkia. Kirkon tulee tehdä toivoa, ei vain puhua toivosta.

 

Ihmiset kaipaavat tukea siihen, että yhdessä löytäisimme elämäntavan, joka on hengellisesti, eettisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä.

 

5) Perheiden monimuotoistumista ei voi ohittaa. Kenenkään ei pitäisi kokea ahdistusta, masennusta tai häpeää omasta itsestään, vaan kunkin tulisi kelvata omana itsenään ja kokea olevansa rakastettu perheessään, yhteisössään, ja yhteiskunnassa – mutta myös kirkossa.

 

6) Kuunteleva ja kohtaava kirkko ilahduttaa. Viesti meille on, että kirkon suurin kompastuskivi on omissa rakenteissa pyöriminen. Ihmiset toivoivat, että kirkolla olisi tulevaisuus.

 

Voisiko keskusteleva ja kuunteleva ote tulla kirkon työn lähtökohdaksi? Osaisimmeko elää Jeesuksen esimerkin mukaisesti ja kohdata ihmiset kysyen: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”

 

Hyvät kirkolliskokousedustajat, 
kun teemme kirkon tulevaisuustyöskentelyä, toivon, että näemme enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Niitä tulevaisuusselonteko oli täynnä.

 

Kuulemme kaipauksen, kutsun vuoropuheluun.

 

Vai torppaammeko ovelle tulijat, rakennammeko jyrkkiä portaita ja suljemme ovia? Väärin vastattu, väärin uskottu, väärin eletty. Vai kuuntelemmeko tarkasti, haluammeko purkaa esteitä ja avata ovia – emme vain konkreettisesti vaan myös hengellisesti.

 

Täällä puhumme usein herätysliikkeiden äänestä ja merkityksestä.

 

Kirkon tutkimuskeskuksen kysely muutaman vuoden takaa kertoo, että kirkon jäsenistä 3 % kokee kuuluvansa herätysliikkeisiin kiinteästi ja toiset kolme löyhästi.

 

Työntekijöistä 16 % kuuluu herätysliikkeisiin, luottamushenkilöistä 24 %. Meissä kirkolliskokousedustajissa herätysliikkeiden väkeä taitaa olla vähintään kaksinkertainen määrä. 

 

Hyvät kirkolliskokousedustajat, kun puhumme kirkon tulevaisuudesta, meidän on tärkeää tiedostaa tämä ja kysyä, rakentaako meille tuttu ja rakas kieli, jolla Jumalasta puhumme, ja tavat elää uskoa todeksi, esteitä ihmisen ja Jumalan kohtaamiselle vai purkaako se niitä?

 

Kristuksen kirkon sanoma on, että viesti pelastavasta Jumalasta kuuluu kaikille. 
Uskon, että me kaikki toivoisimme, että kirkko olisi tulevaisuudessa mahdollisimman monen suomalaisen turvapaikka.

 

Armoa tarvitsemme myös me.

 

Toivon, että kuulemme myönteiset viestit, joita selonteko meille kertoo, uskallamme nähdä kirkon tulevaisuuden mahdollisuuksien, ei vain uhkien kautta sekä rohkeasti reagoimme tulevaisuuselonteossa nouseviin signaaleihin ja tuemme seurakuntia tulevaisuustyössä.