Kolumni Turun Sanomat 27.3.2026

Tänä keväänä olen seurannut Suomen uutisia ja yhteiskunnallista keskustelua ulkomailta. Kun katsoo asioita kauempaa, maisema yksinkertaistuu. Yksityiskohdat hämärtyvät, mutta kokonaisuus piirtyy esiin kirkkaampana. Etäisyys voi pehmentää, mutta se voi myös paljastaa.

Maailman onnellisimmassakin maassa uutisia hallitsevat sodan varjot. Epävarma maailmantilanne ja turvallisuuskysymykset ovat lisänneet epäluuloa erilaisuutta kohtaan myös Suomessa.

Etäältä ei ole voinut olla huomaamatta, kuinka negatiivinen suhtautuminen muslimeihin on lisääntynyt. Islamofobiset puhetavat ovat arkipäiväistyneet. Tämä on näkynyt niin somaliperheen traagisen kuolemantapauksen käsittelyssä kuin koulujen pukeutumista koskevassa keskustelussa.

Koulujen niin sanottua naamioitumiskieltoa on perusteltu turvallisuudella ja kouluyhteisön vuorovaikutusta lisäävänä tekijänä, vaikka käytännön ongelmia ei ole ollut. Kouluissa ei ole oppilaita, jotka peittäisivät kasvonsa kokonaan.

Vaikuttaa siltä, että kyseessä on pikemminkin epävarmuus siitä, mitä monikulttuurisuus saa tarkoittaa. Vaikka keskustelu koskee pientä joukkoa, sen seurausten painoa kantavat harteillaan erityisesti muslimitytöt.

Suomessa elää noin 130 000 muslimia. On selvää, että myös uskonnollisiin yhteisöihin voi liittyä turvallisuuskysymyksiä, jotka on otettava vakavasti. Samalla yleistyksiä on vältettävä. Ei ole hyväksi muslimiyhteisölle eikä suomalaiselle yhteiskunnalle, jos julkisessa keskustelussa leimaamme kaikki muslimit, maahanmuuttajat tai muunkieliset.

Keskustelussa on myös poliittisia tarkoitusperiä. Myös meillä on poliittisia toimijoita, jotka nostavat islamilaisia pukeutumissääntöjä esiin tietoisesti ja tarkoitushakuisesti. Vierauden pelko toimii vahvana tehokeinona. Maahanmuuttajia tarkastellaan yhtenäisenä ryhmänä ja heihin liitetään yksinkertaistavia mielikuvia. Näin uskontoa käytetään politiikan välineenä.

Valtaosa muslimeista katsoo, ettei islam edellytä kouluikäisiltä tytöiltä niqabin käyttöä. Samalla on kuitenkin tunnistettava, että fundamentalistisia tulkintoja esiintyy niin islamissa kuin muissakin uskonnoissa.

Tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumisesta uskonnollisissa yhteisöissä on välttämätöntä käydä avointa keskustelua. Samalla tulisi nähdä uskonnollisten yhteisöjen myönteinen rooli identiteetin ja koko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentajana. Uskonnollisia tapoja tulee tuntea, jotta niitä voi kunnioittaa ja arvostaa. Tärkeää on myös muistaa, että uskonto on yksi, mutta ei ainoa ihmisen identiteettiä rakentava tekijä.

Julkinen keskustelu muokkaa yleistä ilmapiiriä. Vastuullinen puhe ehkäisee pelkojen liioittelua. Ennakkoluuloja vähentävät pyrkimys ymmärtää erilaisuutta sekä aito kohtaaminen. Luottamus syntyy näkyvästä, kunnioittavasta vuorovaikutuksesta sekä oikeudenmukaiseksi koetusta yhteiskunnasta.

Hyvinvoiva ja sivistynyt Suomi rakentuu erilaisten ihmisten ja katsomusten väliselle yhteydelle. Jokaisella tulee olla mahdollisuus osallistua yhteisen hyvän rakentamiseen, ei leimattuna tai sivuutettuna, vaan vertaisena ja osallisena. Tämä ei tapahdu marginalisoimalla, vaan mukaan ottamalla.