Elämän oppitunti pankissa

Kävin pitkästä aikaa pankissa. Nykyään se on harvinaista, sillä kaikki pankkiasiat hoituvat kätevästi verkkopankin kautta.

Kokemus oli silmiä avaava oppitunti. Lounasaikaan palvelupisteellä oli ruuhkaa. Suurin osa jonottajista oli ikäihmisiä.

Palvelupisteelle tultiin maksamattoman maksun kanssa. Tai kun haluttiin varmistua pankkitilin saldosta: onko tilillä riittävästi rahaa seuraavaan ruokalaskuun. Tavallista tuntui olevan myös halu varmistua siitä, ettei kukaan muu ole nostanut tililtä rahaa.

Vaikka jono oli pitkä, nuori virkailija kohtasi jokaisen vuorollaan kunnioittavasti. Postin saapumisilmoituksen kanssa pankkiin tullutta hän ohjasi kärsivällisesti oikeaan osoitteeseen.

Tänään on vaikea kuvitella elämää ilman digilaitteita ja verkkopalveluja. Palvelut ja käytännöt ovat vähitellen rakentuneet sen varaan, että kaikilla on vähintäänkin älypuhelin ja verkkoyhteys.

Julkisten palvelujen sähköistyminen on tapahtunut nopeasti. Firmojen asiakkuus edellyttää älypuhelinsovelluksien asentamista, matka- ja pääsyliput ovat muuttuneet sähköisiksi ja paikasta toiseen suunnistaminen tapahtuu kännykän avulla. Puhelinkoppeja ja lähipankkeja ei enää ole.

Järjestelmät ja digipalvelut ovat nopeita, kustannustehokkaita ja helposti saavutettavissa.

Niin käteviä kuin digipalvelut ovat, on monia ihmisiä, jotka tuntevat niiden keskellä suurta turvattomuutta. Palvelut ovat kasvottomia sekä monille vaikeasti tavoitettavissa. Kaikilla ei ole älypuhelinta, tarvittavia digilaitteita eikä taitoa käyttää erilaisia verkkopalveluita.

Vaikka peruspalveluita oppisikin käyttämään, monet käyttöjärjestelmät uudistuvat niin nopeasti, että hitaimmat eivät pysy mukana. Palvelut ovat verkossa pirstaloituneet ja vaatii taitoa löytää ajanvaruksen ja nettivastaanottojen lähteille.

Seurakuntien diakoniatyön arjessa näkyy, että digilaitteiden ja -taitojen puute on yksi ihmisiä syrjäyttävä tekijä. Ikäihmiset ja enemmän apua ja neuvontaa tarvitsevat digisyrjäytyvät.

Tämä aiheuttaa turvattomuuden tunnetta ja neuvottomuutta. Kun hallinnantunne esimerkiksi raha-asioihin katoaa, moni pelkää taloudellista hyväksikäyttöä.

Myös monet nuoret, jotka osaavat käyttää älypuhelinta, kokevat digitaalisten palvelujen keskellä osaamattomuutta.

Kaikilla kansalaisilla tulisi olla ikään ja digitaitoihin katsomatta mahdollisuus saada tarvitsemiaan palveluita. Tämä edellyttää helppokäyttöisiä palveluja, riittävää neuvontaa ja sääntelyä. Myös vaihtoehtoisia asiointitapoja tarvitaan.

Yhtä aikaa kun digitaalinen maailma synnyttää ulkopuolisuutta, toisaalla se sitoo meitä yhä tiiviimmin.

Teknologian nopea kehittyminen herättää monenlaisia kysymyksiä. Onko teknologia hyvä vai paha asia? Pitäisikö olla huolissaan? Teknologia on toki siinä mielessä neutraalia, että sitä voi käyttää yhtä lailla hyvään ja hyvin tai pahaan sekä uuvuttaa sillä itsensä.

Uusi viestintäteknologia sitoo voimia, kiihdyttää elämänrytmiä ja vaikuttaa omaan elämään tavalla, joka olisi naurattanut tai hirvittänyt parikymmentä vuotta sitten.

Asioiden tehostaminen ja tehokkuuden vaatimus on hiipinyt maailmaamme salakavalasti. Ikään kuin ihmisen velvollisuus olisi olla jatkuvasti tavoitettavissa. Kun kaikki viestit tulevat reaaliaikaisesti mukana kulkevaan kännykkään, sähköpostinkin vastausnopeus on monesti sama kuin vielä kymmenen vuotta sitten tekstiviestin.

Ihmisen on hyvä kysyä itseltään aika ajoin, käytänkö minä teknologiaa vai käyttääkö teknologia minua. Käytänkö minä kännykkääni ja sen eri sovelluksia vai käyttääkö kännykkä minut ihan loppuun?

Kuinka pidämme huolta heistä, jotka ovat digitaalisten palvelujen saavuttamattomissa?

Digisyrjäytyminen ja digiähky ovat molemmat yhtä huonoja polkuja.

Selvää on, että uuden teknologian hallinnan lisäksi yksi keskeisimpiä tulevaisuuden taitoja ovat läsnäolon taito ja rajaamisen keinot.

Kuva: Kirkon kuvapankki/Pekko Vasantola.