Gaza ei jätä rauhaan

”Mikään, mitä olen elämäni aikana kokenut, ei ole muuttanut ajatuksiani yhtä paljon kuin Gazaan liittyvä hiljaisuus”, luin ystäväni somepäivityksestä helteisenä heinäkuun iltana.

Kesä on ollut kaunis. Luonnon kauneus ja hyvyys ovat ottaneet syleilyynsä. Hitaat päivät ovat hoitaneet ja maailman melu on etääntynyt. Vaihtuvat uutiskohut tuntuvat tulevan jostakin kaukaa, mutta Gaza ei jätä rauhaan.

Ihmisten maailmassa sodasta ja hädästä ei päästä. Mutta jotakin poikkeuksellisen kylmäävää on siinä, mitä nyt todistamme. Ulkoministeri Elina Valtonen totesi STT:n uutisessa (22.7.), että ”kyllä me tätä tilannetta paitsi seuraamme, niin otamme sen myös erittäin vakavasti”.

Siltä tämä juuri tuntuu. Seuraamme ihmisten kärsimystä kuin näytelmää, katsomosta. Otamme tilanteen vakavasti ja olemme järkyttyneitä kaikesta. Mutta siihen se jää, eikä lujaa poliittista painetta saada syntymään.

YK:n mukaan lähes koko Gazan yli kahden miljoonan väestö kärsii äärimmäisestä ruoan puutteesta. Ihmisiä kuolee nälkään silmiemme edessä. Kyse ei ole siitä, etteikö ruoka-apua olisi saatavilla. Ruokaa ja muuta apua on, mutta sitä ei päästetä Gazaan ja sitä tarvitseville ihmisille.

Israel sallii avun jakamisen Gaza Humanitarian Foundation -avustusjärjestön (GHF) kautta. Päivästä toiseen kuulemme uutisista, kuinka monta ihmistä on tänään kuollut ruoanjakelupisteissä, joista on tullut kuolemanloukkuja. Toivottomuus syvenee; kaaos, väkivalta ja rikollisuus lisääntyvät.

Kun kesän kauneuden keskellä laitan ruokaa rakkaimmilleni, ajattelen äitiä (HS 2.7.), joka joutuu joka yö miettimään, uskaltaako lähteä hakemaan ruokaa lapsilleen. Vastuu kaikesta on äidillä, sillä puolison mieli on järkkynyt. Ruokaa hakiessa hän saattaa menettää henkensä, mutta myös nälkään voi kuolla. Lapset tarvitsevat ruokaa kaikkialla.

Gazan ympärillä oleva hiljaisuus puistattaa. Erityisen pahalta tuntuu meidän uskonnollisten ihmisten kovuus. Toistelemme sitä, miten monimutkainen ja vaikea Lähi-Idän kysymys on. Kiistelemme siitä, pitävätkö tiedot ihmisten kuolemista paikkaansa ja voimmeko puhua kansamurhasta. Perusteluja ihmisten nälkiinnyttämiselle on monia: Jumalan valittu kansa tai moraalinen velvollisuus suhteessa liberaaliin demokratiaan.

Samaan aikaan sotatoimet alueella jatkuvat ja laajenevat. Israel on sanonut valtaavansa koko Gazan ja pakkosiirtävänsä ihmiset muualle. Israelin valtiovarainministerin mukaan ”maailma ei voi estää meitä”.

”Seuraavan kerran, kun joku sanoo, että tilanne ei ole yksiselitteinen, poistun paikalta. Jos tämä olisi nyt elämässä se hetki, kun ei enää vimmaisesti yritä ymmärtää kaikkia mielipiteitä”, ystäväni päättää kirjoituksensa ja kertoo lahjoittavansa rahaa Lääkärit Ilman Rajoja -järjestölle. Sillä se on se, mitä hän voi.

Mitä sinä voit?