Kolumni Helsingin Sanomissa 21.10.2025

Kohta on pyhäinpäivä. Pimeään iltaan syttyy kynttilöiden meri ja niiden valossa erottuvat hautakivet ja hitaasti liikkuvien ihmisten varjot. Paljon erilaisia kiviä, muistoja ihmisistä, jotka ovat kerran täällä eläneet, nauraneet, rakastaneet ja itkeneet.

Kuolema tulee näkyväksi elämää ja terveyttä ihannoivassa ajassa. Eletty ja elettävä kohtaavat. On lupa surra ja kaivata sekä samalla itkeä kaikkea, mikä omaa sydäntä painaa.

Oman elämän huolien rinnalla meitä painavat yhteiset huolet. Sodat, ilmaston hätätila ja yhteiskunnallinen epävarmuus jättävät jälkensä mieliimme. Tulevaisuudenusko on koetuksella ja se näkyy jo toivottomuutena.

Tarvitsemme kriisinkestävyyttä ja kykyä sietää epävarmuutta sekä yhteisönä että yksilöinä. Kaipaamme toivoa ja luottamusta. Olemme puhuneet paljon resilienssistä, mutta sen rinnalla tulisi puhua myös eksistentiaalisesta terveydestä – siitä, miten ihminen löytää merkityksen ja suunnan silloin, kun elämä näyttää haurautensa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan terveyteen kuuluu fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin rinnalla myös henkinen ja hengellinen hyvinvointi. Tällä tarkoitetaan merkityksellisyyden kokemista, toivoa, rauhaa ja sovintoa itsen ja elämän kanssa. Siis kykyä elää sovinnossa oman elämänsä kanssa.

Ehyeen elämään kuuluvat hauraus ja erilaiset sairaudet. Tietoisuus kärsimyksestä ja sen hyväksyminen on osa tervettä elämää.

Yksilökeskeinen länsimainen kulttuuri ihannoi terveyttä ja sitä tavoitellaan kaikin tavoin. Näemme sairauksina sellaisia asioita, jotka eivät ole sairauksia. Arkikieli on lääketieteellistynyt: surusta on tullut masennusta, voimakkaista kokemuksista traumoja ja ihan tavallisesta epäonnistumisen pelosta ahdistuneisuutta.

Pyrimme välttelemään kärsimystä sen sijaan, että suhtautuisimme siihen osana elämää. Elämän isot kysymykset eivät katoa, vaikka yrittäisimme lääkitä niitä, suorittaa surua tai selittää vaikeuksia pois. Terveys ei ole kärsimyksen poissaoloa vaan kykyä olla läsnä siinä, mitä elämä eteemme tuo.

Kun kohtaamme jotakin odottamatonta, tulemme tietoiseksi terveyden eksistentiaalisesta ulottuvuudesta. Eksistentiaalinen ahdistus on mielentila, joka rikkoo tuttuuden ja paljastaa maailmasta toisenlaiset kasvot. Kaikki se, mitä olemme ehkä pitäneet itsestäänselvyyksinä, näyttäytyy uudessa valossa. Tiedostamme elämme rajallisuuden ja oman kuolevaisuutemme. Olemme paljaita merkityksettömyyden tunteiden edessä. Elämä ei olekaan kokonaan omissa käsissämme. Arvot ja arkiset valinnat tulevat koetelluiksi.

Psykoanalyytikko ja psykoterapeutti Phillip Bromberg on kuvannut terveyttä kyvyksi seistä välitiloissa ilman, että kadotamme itseämme.  Samalla elämä toteutuu aina suhteessa toisiin ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa.  Siihen kuuluu niin yksinäisyys kuin yhteyden kokemus.

Kärsimykselle ei löydy aina merkitystä tai syytä. Kuitenkin kokonainen elämä syntyy kyvystä olla läsnä menetyksissä ja iloissa, haavoittuvuudessa ja voimassa, yksinäisyydessä ja yhteydessä. Toivo kirkastuu vastakohdissa.

Turvan kokemus syntyy, kun tulemme nähdyiksi ja kuulluiksi koko elämän kanssa. Tunne siitä, että minut tunnetaan ja hyväksytään, on ihmisen perustarve ja terveeksi tuntemisen syvä kokemus. Yhteydessä toisiin pystymme käsittelemään vaikeita asioita ja kärsimystä, elämään vaikeitakin aikoja ja tekemään valintoja sekä tuntemaan kaiken keskellä elämän eheyttä.