Huivikeskustelun lisäksi huomiota tulisi kiinnittää laajemmin naisiin kohdistuvan kontrollin lisääntymiseen

Suomessa on viime viikkoina käyty keskustelua musliminaisten kasvot peittävien huivien kieltämisestä kouluissa. Keskustelussa risteävät uskonnonvapaus ja muut perusoikeudet.

Uskonnonvapaus on keskeinen perusoikeus ja sen kunnioittaminen kuuluu demokraattisen yhteiskunnan ytimeen. Se edellyttää toistemme uskomusten ja tapojen hyväksymistä silloinkin, kun emme jaa samaa katsomusta.

On tärkeää, että julkinen valta kohtelee katsomuksia yhdenvertaisesti. Uskonnonvapauden vaaliminen vaatii sitoutumista ja työtä. Samalla uskonnonvapaus ei voi toimia suojakilpenä käytännöille, jotka ovat ristiriidassa muiden ihmisoikeuksien, kuten sukupuolten tasa-arvon, kanssa.

Uskonnonvapaus turvaa myös uskonnollista pukeutumista. Kun haluamme puolustaa naisten oikeutta valita, on tarkasteltava kriittisesti myös niitä rakenteita, jotka tekevät huivin käytöstä velvollisuuden. Jos valinta tapahtuu pelon, häpeän tai sosiaalisen kontrollin ilmapiirissä, kyse ei ole enää vapaudesta, vaan sopeutumisesta normiin, jonka rikkominen voi johtaa ulossulkemiseen.

Samaan aikaan on tärkeää tunnistaa, miten yhteiskunnallinen keskustelu uskonnollisesta vaatetuksesta vaikuttaa niiden ihmisten arkeen, jotka valitsevat käyttää huivia omasta tahdostaan. Keskustelu heijastuu siihen, miten hijabiin pukeutuvia naisia kohdataan julkisessa tilassa. Pahimmillaan seurauksena voi olla vetäytyminen pois katseilta ja osallistumisesta.

Olisi puhuttava myös siitä, miten yhteiskunta määrittelee ne tilat ja roolit, joihin huivin ajatellaan sopivan. Esimerkiksi hoiva-alalla kasvot näyttävän huivin käyttöön suhtaudutaan usein neutraalisti, kun taas poliisissa tai puolustusvoimissa sitä ei pidetä Suomessa mahdollisena. Tällaiset rajaukset kaventavat uskonnollisesti pukeutuvien naisten toimintamahdollisuuksia.

Huivikeskustelun lisäksi huomiota tulisi kiinnittää laajemmin naisiin kohdistuvan kontrollin lisääntymiseen. Tästä kertoo sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa yleistyvä ajattelu, jossa pyritään irtautumaan perheväkivallan kriminalisoivasta lainsäädännöstä ja jossa myös naisten äänioikeutta halutaan purkaa. Muutosta vaativat niin laitaoikeistolaiset kuin konservatiivikristilliset ryhmät.

Uskonnollisten auktoriteettien tulee irtisanoutua uskonnon nimissä tapahtuvasta painostuksesta ja tukea aitoa valinnanvapautta. Jos uskontoa tai hengellisyyttä käytetään toisen ihmisen pakottamiseen tai alistamiseen, kyse on hengellisestä väkivallasta.

Hengellinen väkivallan tunnistaminen ja torjuminen on olennainen osa uskonnonvapauden toteutumista. Uskonnonvapauteen ei kuulu se, että yksilöt joutuvat uskonnollisissa yhteisöissä pelon, häpeän tai kontrollin kohteiksi. Todellinen uskonnonvapaus turvaa oikeuden uskoa vapaasti, ilman painostamista. Vastuullinen yhteisö ei selittele, vähättele tai hiljene, vaan kuuntelee, korjaa ja suojelee.

Suomalaisessa yhteiskunnassa tulee tukea kaikkien uskonnollisten yhteisöjen avointa keskustelua sekä naisten toimijuutta. Uskonto on monelle rikas tapa elää ja jäsentää näkymätöntä todellisuutta. On tärkeää, että yhteiskunnallisessa keskustelussa tunnistetaan myös uskonnon arvo. Samalla on puututtava ihmisyyttä polkeviin valtarakenteisiin – kaikkeen, mikä kaventaa ihmisen muita perusoikeuksia, mahdollisuutta omiin valintoihin ja mahdollisuuksiin vaikuttaa omassa yhteisössään.

Ujuni Ahme
ihmisoikeusasiantuntija

Mari Leppänen
piispa