Hyviä uutisia
4.7.2026
Kesäinen Pori kutsui yhteiskuntaa eri tavoin rakentavia toimijoita viime viikolla SuomiAreenaan luomaan yhdessä luottamusta tulevaisuuteen, demokratiaan, turvallisuuteen ja toisiimme.
Kiinnostavat keskustelut paneeleissa ja lounaspöydissä toivat ihmisiä yhteen. Usein toistui havainto ja toive siitä, että voisimme tehdä työtä rohkeammin ja ennakkoluulottomammin yhdessä. Suomen tulevaisuus sekä ihmisten ja luonnon hyvinvointi ovat yhteisiä asioita ja kuuluvat meille kaikille.
Viikon aikana etsin tietoisesti hyviä uutisia. Ajat ovat monella tapaa haastavat, mutta samaan aikaan moni asia on hyvin. Porissa keskusteltiin vaikeistakin asioista ihan turvassa ja rauhassa.
Ensimmäinen hyvä uutinen tuli vastaan vastikään julkaistusta pohjoismaisesta luottamustutkimuksesta. Sen mukaan Suomi on muiden Pohjoismaiden silmissä vahva luottamusmaa. Muista kyselyssä mukana olleista maista kaikki pitävät Suomea luotettavimpana Pohjoismaana. Näin siitä huolimatta, että suomalaiset itse kokevat yhteiskunnallisen luottamuksen heikentyneen poikkeuksellisen voimakkaasti.
Toinen hyvä uutinen liittyi UN Women Suomen SuomiAreenassa julkaisemaan Kaikkien miesten asia -kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on vahvistaa miesten roolia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä ja lopettamisessa. Kampanjassa Alexander Stubb, Elastinen, Leo-Pekka Tähti, Aleksander Barkov ja monet muut suomalaiset miehet kutsuvat kaikki mukaan käyttämään ääntään naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. ”Minun viestini kaikille miehille on: me emme saa vaieta. Tehdään Suomesta yhdessä turvallinen maa naisille”, totesi tasavallan presidentti Stubb.
Kolmas hyvä uutinen kuului Diakista. Diak on tehnyt vuosia työtä romaneiden koulutustason nostamiseksi. Työn vaikuttavuus on ollut vahvaa, sillä työtä on tehty yhteistyössä romanitoimijoiden ja -henkilöiden kanssa. Luottamus koulutuksen tuomiin mahdollisuuksiin on lisääntynyt romaniyhteisössä. Kokemus siitä, että korkeakoulumaailmassa ei täydy peittää tai kieltää omaa identiteettiään, on vahvistunut. Lukuisat korkeakouluopinnoista kiinnostuneet romanitaustaiset ovat ottaneet yhteyttä Diakin Romakoon.
Neljännen hyvän uutisen kuulin tekoälyä käsittelevässä paneelissa, johon osallistuin. Teknologiayritys Sofigate palkkasi kuusi lahjakasta nuorta ratkomaan nuorisotyöttömyyttä tekoälyn avulla. Järjestelyssä voittivat kaikki. Työuransa alussa olevat osaajat saivat mahdollisuuksia työelämässä ja yritys sai tekoälynatiivien nuorten osaamista käyttöönsä. Tiimi on kartoittanut nuorten työllistymisen haasteita ja rakentanut tekoälyagentteja nuorten tueksi, kun he etsivät ensimmäisiä työpaikkojaan. Kokeilu päättyy elokuussa ja moni tiimin jäsenistä on työllistynyt jo nyt vakituisesti Sofigatelle.
Viidennen hyvän uutisen kertoi uutisankkuri Milla Madetoja, kun keskustelimme elämän kauneudesta, hauraudesta ja arvaamattomuudesta Piispan iltahetkessä Keski-Porin kirkossa. Kun Milla sairastui puolitoista vuotta sitten vakavasti, hän joutui kasvotusten kuoleman mahdollisuuden kanssa. Kauniissa ja valoisassa kesäillassa Milla muistutti, ettei kenellekään meistä ei ole varmuudella luvattu huomista päivää. Ja samaan aikaan kukaan ei voi ottaa meiltä pois tätä hetkeä ja sen ainutkertaisuutta.
Hyviä uutisia kesääsi!