Ihminen ei elä ainoastaan leivästä

Tuore leipä on parasta arkirakkautta.

Tuntuu ihanalta herätä, jos ensimmäisenä haistaa tuoreen leivän tuoksun. Kun näkee, miten juuri leivotut sämpylät uppoavat nuorisoon, olo on onnellinen. Kylään mennessä lämmin leipä saa tuntemaan, että minua on odotettu.

Lapsuuden syvälle painuneita kokemuksia olivat rieskatalkoot, kun vastaleivotun leivän tuoksu levisi koko taloon, voi suli lämpimän leivän päälle ja valui suupieliä pitkin. Vieläkin, kun tuntuu, että ote arjesta lipeää, leivän leipominen on yksi tapa kiinnittyä hetkeen. Kädet taikinassa rentouttavat, saavat hymyilemään.

Leipä on peruselintarvike. Se on yksi vanhimmista ruuista. Leipävilja on ollut ihmisten ravintoa tuhansien vuosien ajan. Tänään kauppojen hyllyt ovat täynnä monenlaista leipää, mutta leipä ei ole ollut itsestäänselvyys pohjolassa. Ruoan saatavuus oli sidottu vuodenkiertoon. Leipään suhtauduttiin kunnioittaen ja usein leivän päälle piirrettiin risti.

Kun Suomessa on nähty nälkää, se on merkinnyt puutetta leivästä. Puutteen aikana leipään lisättiin korvikkeita. Ja yhä edelleen nälkä konkretisoituu leipäjonoissa. Nälkää nähdään myös täällä, missä ruokaa pitäisi riittää kaikille.

Maailmassa on yli 800 miljoona ihmistä, jotka kokevat nälkää. Nälkä tappaa ihmisiä. Leivän puute maailmassa vain kasvaa. Ruokaa tuotetaan riittävästi, mutta tarve ja tuotanto eivät kohtaa. Samaan aikaan, kun ihmisiä kuolee nälkään, monissa hyvinvoivissa maisissa iso osa ruoasta päätyy jätteeksi. Se on sietämätöntä.

Ravinnon puute rikkoo ihmisen arvoa. Nälkää aiheuttavat konfliktit, sodat ja ilmastonmuutos. On arvioitu, että ilmastonmuutos uhkaa jopa kolmannesta maailman ruokatuotannosta.

Maailman nälkäisimmät ovat maailman köyhimpiä. Pysäyttävää on, että moni heistä on ruoan tuottaja. Ihmiset eivät pysty turvaamaan omaa ruokaansa, vaikka he tuottaisivat sitä.

Myös Suomessa maataloustuottajien ahdinko syvenee. Ruoan tuotantokustannukset ovat nousseet niin, että menot ovat suuremmat kuin työstä saatu tulo. Moni taistelee jaksamisen kanssa. Lähellä tuotettu ja puhdas ruoka ovat puolustettava asia. Tarvitsemme suomalaista leipää.

Mutta ihminen ei elä ainoastaan leivästä. Ruoka ei ole ainoa elämän perusedellytys, jota ihminen tarvitsee. Tarvitaan myös terveyttä ja turvaa, koulutusta ja koteja. Elämä olisi köyhää ilman kulttuuria, toisia ihmisiä, jaettua juhlaa ja arkea, jotain jota rakastaa, jotain mihin uskoo.

Elämän rytmi muodostuu seuran ja rauhan, levon ja työn, juhlan ja arjen vuorottelusta. Vauhdin lisäksi tarvitaan pysähtymistä. Pääsiäisen vapaat tarjoavat monille tarpeellisen hengähdystauon, mutta myös mahdollisuuden miettiä, mistä muusta kuin leivästä itse elää.

Tänään kiirastorstaina kristillisessä traditiossa vietetään yhteisen aterian ja leivän murtamisen päivää. Vuosisatojen ajan kristityt ovat kokoontuneet jakamaan leipää. Ajatellaan, että arkinen ja taivaallinen leipä kuuluvat yhteen.

Hiljaisen viikon ja pääsiäisen kokemukset ovat ihmiselle tuttuja. Kärsimykseltä ei kukaan elämässä säästy. Yksinäisyys, erillisyys, vieraus ja hylkäämiset ovat osa ihmisyyttä.

Kiirastorstain iltakirkossa tämä kaikki saa draamallisen muodon, kun opetuslasten kynttilät sammutetaan yksi toisensa perään. Valot sammuvat kirkosta, alttari puetaan mustaan, urut vaikenevat. Lopulta pimeässä kirkossa palaa yksi kynttilä. Kokemus on sykähdyttävä. Yhden kynttilän valo on voimakkaampi kuin kevään varjot. Väkevämpi kuin kaikki varjot, jotka elämäämme seuraavat.

Kotiin kulkiessani mietin, kuinka kaikki on jaettavaksi annettu. Leipä, varjot ja valo.