Ihmisen arvoa ei voi mitata

Viime viikkoina Suomessa on käyty yhteiskunnallista keskustelua sopivasta kielenkäytöstä ja ihmisen arvosta. Keskustelu kiihtyi, kun kansanedustaja Teemu Keskisarja käytti A-studiossa rasistista kieltä.

Käydyssä keskustelussa on nostettu esiin ajatus kristillisestä ihmiskuvasta ja länsimaisesta arvopohjasta.

Keskisarja perusteli omaa ihmisiä laadukkaampiin ja heikompiin jakavaa ajatteluaan kristillisyydellä. Hän sanoi (HS 28.8.2025) olevansa ”humanisti ja kristitty, jonka johtava aate on lähimmäisenrakkaus”.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus (HS 1.9.2025) nosti keskusteluun yhtäläistä ihmisarvoa korostavan näkökulman: ”On syytä teroittaa mieliin, mitä se länsimainen ihmisyyden arvopohja tarkoittaa: esimerkiksi sitä, että kaikille kuuluu yhtäläinen ihmisarvo.”

Mikä on länsimainen ihmisyyden arvopohja? Minkälaisia sanoja ja tekoja voi perustella kristillisyydellä?

Länsimaisen ihmisoikeusajattelun taustalla on kristillinen ajatus jokaisen ihmisen arvosta. Kristillinen ihmiskäsitys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen käsite. Kirkon historian eri vaiheissa sillä on puolustettu ja perusteltu monenlaisia asioita. Orjuutta ja patriarkaalista maailmanjärjestystä on pidetty kristillisen ihmiskuvan mukaisena, samoin vähäosaisista huolehtimista ja tasa-arvoa.

Monet kristillisiksi ymmärretyt arvot, kuten empatia ja toisen ihmisen kunnioittaminen, kuuluvat myös muiden uskontojen ja katsomusten ydinajatuksiin.

Historia ei anna kenellekään syytä omahyväisyyteen. Kristillisen ihmisyyden ulkopuolelle jätetyt on monesti leimattu vaarallisiksi ja torjuttaviksi. Toisten yläpuolelle asettuva ja toisia vähättelevä kristillisyys on todellisuutta myös tässä ajassa.

Kaikki kristinuskon nimissä sanottu ei ole kristillistä. Esimerkiksi populistinen nationalismi käyttää usein kristillistä retoriikkaa. Toisinaan kristillinen puhetapa on valjastettu viholliskuvien rakentamiseen.

Kristillisen ihmiskäsityksen ytimessä on ajatus universaalista, ehdottomasta ihmisarvosta: Jokainen ihminen on luotuna erityinen ja arvokas, ja siksi jokaiselle kuuluu ihmisarvoinen kohtelu ja yhtäläiset oikeudet.

Kristillinen kirkko on maailmanlaajuinen yhteisö. Näkökulmaa ei voi rajata vain jonkin kansakunnan tai maantieteellisen alueen sisälle, eikä mikään ihmisryhmä voi yksinään väittää edustavansa kristillisyyttä. Kirkolla on velvollisuus puolustaa ihmisen arvoa kaikkialla, niin lähellä kuin kaukana.

Aikamme keskustelun keskiössä on taloudellinen hyvinvointi ja kasvun maksimointi. Tässä keskustelussa ihmisen arvo helposti määrittyy hänen tuottavuuteensa tai hyödyllisyyteensä kautta.

Kristilliseen ihmiskäsitykseen ei kuulu ihmisten jakaminen arvokkaisiin ja arvottomiin tai meihin ja muihin. Ihmisen arvo ei riipu kansalaisuudesta, kyvyistä, tuottavuudesta, identiteetistä tai muista ominaisuuksista. Vanhalla, sairaalla, vammaisella ja elämänsä perusteellisesti sotkeneella ihmisellä on yhtäläinen arvo.

Kristillinen elämänkäsitys ei myöskään anna tukea sellaiselle asenteelle, että maailma olisi luotu vain ihmistä varten. Me olemme osa luomakuntaa ja meidän tulee suhtautua nöyrästi ja kunnioittaen kaikkeen elolliseen. Tämä ainutkertainen planeetta on yhteinen kotimme, vastuu siitä on yhteinen.

Jeesus puolusti erityisesti vieraita, muukalaisia, sorrettuja ja syrjään sysättyjä. Teoillaan hän palautti ihmisarvon niille, joilta se oli riistetty. Yhä edelleen kristillisen uskon tulee näkyä ihmisyyttä ja luomakuntaa puolustavina tekoina.

Aina näin ei ole. Kaikki, mitä kristityt sanovat ja tekevät, ei ole kristillistä. Myös asialliseksi muotoiltu puhe voi loukata ihmisen arvoa. Epätäydellisyys ja inhimillisyys on ihmisen osa.

Kielenkäyttöään ja käyttäytymistään on helpompaa siistiä. Paljon vaikeampaa ja tärkeämpää on siivota sydäntään, perata ennakkoluulojaan ja asenteitaan. Yhdessä voimme vahvistaa välittämisen kulttuuria, yhteyden kokemusta ja ihmisarvoista elämää.