Joku meloo järvellä auringon laskiessa. Kuva on otettu kanootista ja siinä näkyy kanootin etuosa, järvi, pieni saari sekä laskeva aurinko.
Kolumni Turun Sanomissa 24.6.2021

Käsillä ovat hetket, jolloin suuri osa suomalaisia vetäytyy lomalle. Elämä pakataan autoon, suuntana mökki, vene tai luonnonpuiston rauha. Talven työt ja eletty elämä tuntuvat lomalle lähtijän kropassa, mielessä ja sielussa.

Matkaa tehdessä työn ja arjen keskeneräiset asiat alkavat vähitellen painua etäämmälle ja tilalle tulee tyhjyys. Se tuntuu toisinaan hyvältä ja toisinaan sitä on vaikea kestää. Mitä se kertookaan meistä ja kulttuurimme arvoista? Olenko arvokas vasta sitten kun olen tehokas tai hyödyllinen?

Vuosi toisensa perään huomaan loman kynnyksellä oman väsymykseni. Talvet ovat erilaisia, eikä elämänkohtaloita voi valita. Joihinkin vuosiin tiivistyy enemmän luopumista. On ollut ehkä sairautta, kuolemaa, menetettyjä haaveita tai muuten vain liikaa kaikkea.

Tänä kesänä toivumme myös koronasta. Vaikka omasta elämästä olisikin selvinnyt kohtuullisesti, se on silti painanut jälkensä meistä jokaiseen.

Myös mieluisat ja merkitykselliset asiat ovat saattaneet viedä voimia huomaamattomasti. Mieluisa työ tai harrastus on täyttänyt mielen ja arjen niin, että omat voimavarat ovat salakavalasti ehtyneet, eikä ole enää tunnistanut omia syvimpiä kaipauksia. Kenties läheisetkin ovat unohtuneet.

Väsymys ei tarkoita sitä, etteikö arki olisi ollut hyvää tai etteikö olisi saanut tehdä iloa tuottavia asioita. Päinvastoin: juuri ne valtaavat huomaamatta mielen ja arjen niin, ettei lepoon ja ystäville ole riittävästi tilaa.

Tuntuu, että olemme kadottaneet arjesta levon ja työn, arjen ja pyhän rytmin. Nykyteknologia on tehnyt työn ja vapaa-ajan erottelun vaikeaksi. Samaan aikaan, kun työn maailma on muuttunut, on muuttunut myös tapamme olla maailmassa. Olipa elämän- tai työtilanne mikä tahansa, arjen kokonaisvaltaisuus, intensiivisyys ja jatkuva muutos kuluttavat. Siksi omien voimavarojen tunnistaminen ja rajojen luominen on entistäkin tärkeämpää.

Ihminen ei ole kone. Jokainen meistä tarvitsee lepoa. Lepoa ei voi suorittaa tai varastoida talven varalle. Siksi lomaa olennaisempaa onkin se, millaiseksi tavallinen arki muodostuu.

Mutta nyt on kaunis, täysi ja ohikiitävä kesä. Siksi tänään ahtaudutaan autoihin ja pakataan – ehkä viimeisillä voimilla – kaikki se mitä kuvittelee reissussa tarvitsevan.

Juhannusruuhkien pitkittyessä ensiksi menee hermot, sitten naurattaa ja lopulta helpottaa. Matka on hyväksi. Monenlaiset paineet purkautuvat.

Lähteminen on tärkeää, sillä se helpottaa siirtymistä lepoon. Lyhytkin matka kasvattaa suhteellisuudentajua, syntyy horisontti järjestellä elämän pieniä ja suuria asioita. Perillä päiväjärjestys ja mieli löytävät uuden rytmin.

Kesän hitaat hetket ja pitkät aamukahvit ovat muistutus levosta ja elämän päämäärästä. Heinäkuun raukeus on vahva viesti tärkeämmästä, siinä on myös aavistus arkiviikon tuolla puolen olevasta kahdeksannen päivän ajasta.

Levossa ja omassa sielunmaisemassa voi syntyä uusi ihminen. Ethän hukkaa sitä.