Koti ei ole kaikille turvapaikka

Siitä on aika lailla vuosi, kun arkemme muuttui. On ollut pakko suostua siihen, ettei elämää voi hallita. Vuosi on osoittanut riippuvuuden toisistamme, tehnyt näkyväksi työpaikan kahvihuoneen merkityksen sekä kohtaamisten ja kosketuksen arvon.

Kulunut vuosi jättää jälkensä jokaiseen. Erityisen vahvan jäljen se jättää sinne, missä elämä on ollut jo ennestään haurasta. Korona tiivisti elämämme kotiin, mutta kaikille koti ei ole turvapaikka.

Muuttunut arki lisäsi paineita joka kodissa. Samalla se on tehnyt näkyväksi kotielämän todellisuuksien eriytymisen. Kun toiset ovat iloinneet joustavasta työnantajasta ja arjen rauhoittumisesta, on toisaalla yksinäisyys, huoli ja pelko tulevaisuudesta musertanut selviämisen voimat.

On yhä enemmän koteja, joissa sosiaalisten kontaktien puute ja jatkuva yksinäisyys tuntuvat jo fyysisenä kipuna. Samaan aikaan on koteja, joissa kipua aiheuttaa jatkuva ja painostava yhdessäolo. Ristiriitoja lisää taloudelliset paineet, päihde- ja terveysongelmat.

Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista, mutta järisyttävää on, että lähes joka toinen suomalainen nainen kohtaa elämänsä aikana väkivaltaa ja useimmiten kotona. Kun tekijä on läheinen ihminen, johon luottaa, kaltoinkohtelusta ja väkivallasta usein vaietaan.

Nyt huolet jäävät näkymättömiin ja eristäytyminen kärjistää ongelmia. Kun vertaistoiminta on ollut katkolla, kaikkea on pitänyt kantaa yksin. Kohtaamisten kaventuessa perheen ulkopuolisten on ollut vaikeampi huomata avun tarvetta. Häpeä estää puhumasta ja avun pyytäminen vaatii poikkeustilanteessa poikkeuksellista rohkeutta.

Koronan pitkäaikaisia vaikutuksia arkeemme vasta arvioidaan. Jotakin kuitenkin tiedämme jo nyt. Niin kirkon Palveleva Puhelin kuin esimerkiksi Nollalinjan keskustelujen määrät ovat alun notkahduksen jälkeen kasvaneet ennätysmäärin. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että korona-aikana lähisuhdeväkivalta naisia kohtaan on maailmanlaajuisesti lisääntynyt keskimäärin 30 prosenttia.

Myös yksinäisyys tekee omasta kodista turvattoman paikan. Suomessa on yli 1,2 miljoonaa yksinasuvaa. Kuluneen vuoden aikana valittu yksiolo on muuttunut pakon sanelemaksi. Oma koti voi tuntua vankilalta, kun ihmiskontaktit puuttuvat eikä ole paikkoja, missä elämää jakaa ja kuormaa purkaa. Yksinäisyys on tihentynyttä ja se koskettaa meitä lapsista vanhuksiin.

ikäihmisille elämänkokemus tuo suhteellisuudentajua. Silti omaishoitajalle tai yksielävälle vanhukselle vuosi on pitkä aika. Lapsen ja nuoren elämässä vuosi voi tuntua ikuisuudelta. Monet tärkeät sukupolvikokemukset ovat ainutkertaisia. Samalla kun rajoitukset muuttivat lasten ja nuorten arjen, ne ovat luoneet varjon nuorten yhdessäololle.

Aika on vaativa myös opiskelijoille. Moni on yksinäinen ja uupunut, kun tavalliset kohtaamiset puuttuvat ja ihmissuhteita ei samalla tavalla pääse syntymään. Uudella paikkakunnalla ja uusien ihmisten keskellä etäyhteydet ovat laiha lohtu.

Vuosi on osoittanut, että tarvitsemme oman kodin lisäksi yhteisiä olohuoneita. Harrastukset, vapaaehtoistyö, seurakuntien ja kolmannen sektorin toiminta ei ole tyhjää ja hyödytöntä puuhastelua. Ihminen piirtyy näkyväksi vain suhteessa toisiin. Sosiaaliset suhteet ja toisten ihmisten hyväksyvä läheisyys tekevät elämästä merkityksellistä ja elämisen arvoista. Kukaan meistä ei selviä yksin.

Rukoilen sinulle rohkeutta pyytää apua, sillä sitä on.