Kolumni Länsi-Suomi 12.6.2021

Monissa tämän kevään valmistujais- ja ylioppilasjuhlissa on nautittu pitkästä aikaa ystävien ja sukulaisten seurasta. Niin meilläkin.

Oli riemullista tavata suvun nuorisoa ja kuulla heidän kuulumisiaan, haaveitaan ja ymmärrystä hyvästä elämästä. Se avartaa aina myös omaa ajattelua.

Yksi heistä kertoi, ettei ole kolmeen kuukauteen tuonut tietokonetta töistä kotiin. Älypuhelimestakin hän oli poistanut verkkoselaimen ja sovellukset. Puhelimella voi kyllä soittaa ja lähettää tekstiviestejä vähän niin kuin ennen vanhaan.

Iso askel oli ollut se, kun kännykästä oli lähtenyt myös Spotify. Kun kotona teki mieli kuunnella musiikkia, piti kaivaa kitara esiin. ”Nyt ymmärrän, miksi isä ja äiti aikoinaan hankkivat sähköttömän mökin kaukaa korvesta”, hän kiteytti oivalluksensa.

Teknologian lisääntyminen ei ole helpottanut läsnäoloa hetkessä ja ehkä siksi myös meditaatio ja siihen liittyvät erilaiset sovellukset kasvattavat suosiotaan. Läsnäolon taito luo hyvinvointia, jonka helposti työn ja laitteiden myötä kadotamme.

Ei tämä suvun nuori aikuinen teknologiakielteinen ole. Työkseen hän nimittäin kehittää teknologiaa, joka mahdollistaa älylaitteiden ohjauksen pelkällä rannekkeella. Suuri visio on, että tulevaisuudessa ranteessa oleva laite lukee ihmisen luonnollista liikettä ja koodaa sen pohjalta käskyjä tietokoneelle.

Huomisen teknologia on luovempi ja vuorovaikutteisempi kuin pelkkä älypuhelin.

Port 6 -kehittäjät nimittäin uskovat, että uusi teknologia mahdollistaa syvemmän läsnäolon kuin älypuhelin ja on ihmisen tietokoneiden välisen vuorovaikutuksen seuraavaa aikakautta.

Uusi teknologia mahdollistaa yhtä aikaa luovuuden ja vuorovaikutuksen niin tehokkaalla, intuitiivisella ja vapauttavalla tasolla, että sen uskotaan tuntuvan ihmisen kuudennelta aistilta.

Jos nämä visiot toteutuvat ja teknologia on koko ajan ympärillämme ranteessa ja älylaseissa, miten käy läsnäolon jos notifikaatiot ponnahtelevat näkökenttään jatkuvalla syötöllä?

Selvää onkin, että uuden teknologian lisäksi yksi keskeisimpiä tulevaisuuden taitoja on läsnäolon taito ja rajaamisen keinot.

Jatkuvasta virikkeiden ja ärsykkeiden maailmasta ei ole helppoa asettua hetkeen, hiljaisuuteen ja rauhaan. Ihmisen mieli kuitenkin kaipaa sitä.

Muuten kadotamme itsemme, emmekä keskeytysten ja virikkeiden maailmassa tunnista omia syviä kaipauksiamme. Luovuus ja uudet ajatukset vaativat ympärilleen rauhaa. Myös ihmissuhteet kärsivät, jos jatkuvasti olemme vain osittain läsnä.

Kuluneella viikolla olimme työyhteisön kanssa retriitissä Seilissä. Teki hyvää kuluttavan vuoden jälkeen hidastaa ja olla hiljaa yhdessä. Rukoushetket Seilin kirkossa ja saaristoluonto hoitivat kokonaisvaltaisesti kehoa, mieltä ja sielua. Heräävän kesän tuoksut olivat huumaavia, lintujen konsertti kävi suoraan sydämeen.

Hidastaminen ja hiljaisuuteen asettuminen ei ollut ihan helppoa. Erillään olon ja etäisyyksien jälkeen yhteinen hiljaisuus ja rujonkin elämän keskellä maailman kauneus tuntuivat kuitenkin erityiseltä lahjalta.

Seilin polkuja kulkiessani mietiskelin Jeesuksen ikiaikaista kysymystä: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta kadottaa sielunsa?”

Vähitellen mieli ja sielu rauhoittuivat ja kotiin palasi kokonaisempi ja toivottavasti myös läsnäolevampi ihminen.