Liekeissä

Vaalit lähestyvät, ja yhteiskunnallinen keskustelu käy kierroksilla. Kärjistyksistä ei ole pulaa, eikä kaikki, mitä sanotaan, välttämättä ole totta. Oikea tieto jää vahvojen mielikuvien jalkoihin.

Riitaa ja valheita kylvetään myös tahallisesti. Tällaisen informaatiovaikuttamisen tavoitteena on luoda epävarmuutta, vahvistaa vastakkainasettelua ja murentaa luottamusta yhteiskuntaa kohtaan. Mitä epätietoisempi ja epäyhtenäisempi kansa, sitä helpommin se on johdateltavissa ja sitä heikompia ovat sen tahto ja kyky puolustaa itseään.

Informaatiovaikuttaminen kasvoi koronapandemian aikana ja sai uusia muotoja Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Hajaannuksen ruokkiminen Ukrainan liittolaisten parissa palvelee hyökkääjän tavoitteita.

Informaatiovaikuttamisen keskeinen näyttämö on sosiaalinen media, jossa vedotaan tunteisiin ja vahvistetaan asenteita ja ennakkoluuloja. Somessa uutiset maailman kriiseistä muuttuvat kertomuksiksi, joista osa on totta ja osa ei. Luotettavan tiedon erottaminen tunnepitoisista tarinoista ei ole helppoa.

Tunneviestit ja kärjistykset toimivat. Pelkojen ja huolten keskellä tuntuu helpottavalta, kun monimutkaisiin kysymyksiin tarjoillaan yksinkertaisia vastauksia. Jatkuva lähdekritiikki kysyy voimia, tarkkaavaisuutta ja osaamista.

Tällaisessa maailmassa luotettavan ja tutkitun tiedon merkitys korostuu. Tarvitsemme medioita, jotka käsittelevät asioita oikeasuhteisesti, tietoon perustuen ja totuutta etsien.

Mutta ei tämäkään ilmiö ihan uusi ole, ajattelen, kun luen Hannu Salmen kirjaa Tunteiden palo. Kirja kertoo suuronnettomuudesta, joka kohtasi Turkua syyskuussa vuonna 1827.

Turun palo oli ensimmäinen maailmanlaajuisesti levinnyt suomalainen uutinen. Palossa tuhoutui kolme neljäsosaa kaupungin rakennuskannasta, lähes 2500 rakennusta. Muistot savuavista kivikasoista piirtyivät ihmisten mieliin ja yltävät aina meidän aikaamme asti.

Salmi kuvaa kirjassaan kiinnostavasti, kuinka kertomus palon syttymisestä syntyi ja sai pysyvän muodon. Syypääksi onnettomuuteen leimattiin Hellmanin talon piika Maria Iisakintytär Vass. Kerrottiin, että hän oli salaa omin luvin keittänyt talia ja ollut varomaton tulen kanssa.

Totuus oli kuitenkin toinen. Oikeuden pöytäkirjojen mukaan Hellmanin talon asukkaita oli kuulusteltu heti palon jälkeen ja talon emännän, palvelusväen ja vuokralaisten kertomukset kuvasivat yhdenmukaisesti palon syttymistä: kipinä oli sytyttänyt Aninkaisten mäellä navetan ylisille pakatut kuivat heinät. Sieltä tuli levisi nopeasti naapuritaloihin ja pian koko kaupunkiin. Pöytäkirjaan kirjattiin, ettei oikeus ollut löytänyt ”pienintäkään syytä siihen, miten tai kenen toimesta tuli oli päässyt irti”.

Tunteikas tarina osoittautui lopulta totuutta vahvemmaksi, kun yritettiin ymmärtää ja sisäistää mitä Turussa tapahtui. Tärkeää roolia näytteli Zachris Topelius, joka kuvaa Maamme-kirjassaan tarkasti paloa ja siihen johtaneita tapahtumia. Topeliuksen kertomuksessa huolimaton piika on Sallimuksen välikappale. Tällaisena muisto palosta ja sen aiheuttajasta painui sukupolvi toisensa jälkeen lukevan yleisön mieleen.

”Menneisyys on katoavaista, mutta muisti luo sidoksia ja kurottaa aikakausien yli”, Salmi kirjoittaa ja pohtii tunteiden merkitystä, viestinnän voimaa ja tarvetta etsiä ja löytää syyllisiä.

Uutiset Turun palosta levisivät maailmalle kuukausien aikana. Tänään saamme lähes reaaliaikaisesti kuvia ja videoita kännykkäämme maailmaan erilaisista kriiseistä. Uuden ja hädän edessä nopeus on valttia. Haluamme saada tietoa tapahtuneista nopeasti, löytää selityksiä ja syyllisiäkin.

Oikean tiedon rinnalla meihin uppoaa helposti myös väärä tieto. Syntynyttä kuvaa totuudesta on jälkikäteen vaikea muuttaa. Kun teknologian määrä kasvaa ja viestintä on nopeaa, meiltä kysytään viisautta ja eettisyyttä. Kirjaa lukiessa tämän päivän informaatiovaikuttaminen nopeus hirvittää.