Turun Sanomien kolumni 30.9.2026

Lokakuun 17. päivänä vietetään Asunnottomien yötä. Tämän vuoden teema on Näkyvillä, mutta näkymätön. Se muistuttaa, että asunnottomuus ei aina näy ulospäin. Siksi se jää helposti sivuun myös yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Suurin osa asunnottomista ei nuku puiston penkillä. He yöpyvät ystävien sohvilla, sukulaisten luona tai erilaisissa väliaikaisissa yösijoissa. Asunnoton saattaa istua vieressäsi kirjastossa, bussipysäkillä tai juoda kahvia naapuripöydässä kauppakeskuksessa. Monet käyvät töissä, opiskelevat, hoitavat lapsiaan ja yrittävät elää arkeaan niin, ettei kodittomuus näy muille.

Turussa toteutettiin äskettäin asunnottomuuden katulaskenta. Yksi kiinnostavista havainnoista ei koskenut asunnottomia vaan meitä muita. Kyselyyn osallistuneet yllättyivät siitä, että asunnottomuutta kartoitettiin kirjastoissa, asemilla ja kauppakeskuksissa. Asunnoton kulkeekin samoja reittejä, käyttää samoja palveluja ja elää samaa kaupunkia kuin me kaikki.

Yli vuosikymmenen jatkuneen myönteisen kehityksen jälkeen asunnottomuus on kääntynyt Suomessa kasvuun. Turussa yhä useampi on vailla vakituista asuntoa. Vuonna 2025 kaupungissa oli 467 yksinelävää asunnotonta. Väkilukuun suhteutettuna Turku kuuluu Suomen suurimpiin asunnottomuuskaupunkeihin. Asunnottomuus ei kuulu jonnekin muualle, eikä koske vain joitakin toisia vaan on totta keskellämme.

Turussa asunnottomuutta pyritään ehkäisemään etsimällä ihmisiä sieltä, missä he liikkuvat: kirjastoista, ruoka-avun piiristä ja kaupungin kaduilta. Ajatus on yksinkertainen mutta tärkeä. Apua ei pidä tarjota vasta silloin, kun koti on jo menetetty.

Kodin merkityksen ymmärtää usein vasta, kun siitä joutuu luopumaan. Koti ei ole vain osoite. Se on paikka, jossa omaa olemassaoloaan ei tarvitse selittää ja jossa voi tuntea kuuluvansa johonkin.

Siksi asunnottomuus ei ole vain asumisen ongelma. Se on myös turvallisuuden, osallisuuden ja ihmisarvon kysymys. Diakonissalaitoksen tuoreen Ihmisarvobarometrin mukaan suomalaiset pitävät asunnottomuutta yhtenä vakavimmista huono-osaisuuden muodoista. Näkemys on yhtenäinen vastaajien taustasta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat nuoret, jotka ovat kasvaneet lastensuojelun sijaishuollossa. Jos koti on ollut lapsuudessa väliaikainen tai jatkuvasti muuttuva, myös kasvu aikuisuuteen voi olla tavallista hauraampaa. Kuka kantaa vastuuta silloin, kun oma tukiverkko puuttuu?

Puhumme usein oikeudesta asumiseen. Harvemmin muistamme, että oikeudet synnyttävät myös vastuuta. Tutkija Veera Niemi on muistuttanut, että vastuu ei kuulu vain kunnille, hyvinvointialueille tai valtiolle, vaan myös yhteisöille, naapureille, järjestöille, seurakunnille ja meille jokaiselle.

Kodin menettäminen on asunnottomuuden suuri tragedia. Sen taustalla on usein erilaisia vastoinkäymisiä: sairautta, köyhyyttä, velkaantumista tai yksinäisyyttä. Asunnottomuus voi tehdä ihmisestä näkymättömän. Tunnistamme ongelman, mutta emme näe ihmistä sen takana.

Jokainen asunnoton on jonkun lapsi, ystävä, työtoveri tai naapuri. Hän on näkyvillä mutta helposti näkymätön. Ensimmäinen askel kohti ratkaisua on, että oppisimme näkemään toisemme.