Nuorten hyvinvointi on kansallinen kysymys

Osallistuin valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille. Kurssin tarkoitus on parantaa yhteiskunnan eri sektoreiden yhteistoimintaa ja edistää kokonaisturvallisuutta. Opimme päätöksenteosta, varautumisesta ja eri toimijoiden roolista poikkeustilanteissa.

Kurssi lujitti omaa luottamustani suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyyn vaihtuvissa tilanteissa. Tieto lisääntyi, mutta se ei lisännyt tuskaa vaan turvallisuuden tunnetta.

Suomalaisessa mallissa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehtivat viranomaiset, elinkeinoelämä, järjestöt ja kansalaiset yhdessä. Tiukan paikan tullen eri toimijoiden välinen yhteistyö on vahvaa ja saumatonta.

Kurssin alustuksissa lähes jokainen puhuja nosti esille nuorten hyvinvoinnin haasteet ja luottamuksen tulevaisuuteen. Hyvinvoiva nuoriso tunnistetaan isoksi kansalliseksi kysymykseksi. Ikääntyvässä Suomessa kaikki yhteiskunnan toimijat tarvitsevat nuoria.

Nuorten lisääntynyt pahoinvointi ei ole yhteiskunnan kestävyyden kannalta ohimenevä sivuseikka, vaan koko kansakunnan tulevaisuuden ratkaiseva kysymys. Henkinen hyvinvointi ei ole pehmeä arvo, vaan yhteiskunnan toimivuuden kovaa ydintä.

Tämä ei aina näy eri toimijoiden yhteistyössä. Nuorten mielenterveyden ja henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi ei ole olemassa samanlaisia kansallisia yhteistoiminnan malleja kuin kansallisiin kriiseihin varautumisessa.

Hallitusohjelmassa on kuitenkin linjaus siitä, kuinka nuorten hyvinvointia tuetaan eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä, jolle määritellään uusi viitekehys. Voisiko tämä olla mandaatti sille, että esimerkiksi koulunuorisotyötä vahvistetaan moniammatillisena yhteistyönä, jolle osoitetaan selkeät tavoitteet ja mittarit?

Nuorten hyvinvointia edistävien poliittisten päätösten lisäksi tarvitaan rajat ylittävää yhteistyöstä. Meillä on monenlaisia toimijoita, joilla on koulutettuja työntekijöitä, osaamista ja taitoa lisätä nuorten hyvinvointia. Heitä tulisi nyt kuulla.

Voimme hakea oppia niistä paikallisista yhteisöistä, joissa kunnan, järjestöjen ja seurakuntien paikallinen yhteistyö toimii parhaiten. Kekseliäitä esimerkkejä löytyy muun muassa koulunuorisotyön, nuorisodiakonian ja matalan kynnyksen keskustelutuen kehittämisestä. Kunnat, järjestöt ja seurakunnat tekevät paljon sellaista yhteistyötä, joka on monistettavissa paikkakunnalta toiselle.

Nuorisodiakoninen tuki ja rinnalla kulkeminen on myös uudenlaisen seurakunnan ja kouluyhteistyön mahdollisuus. Muuttunut rooli haastaa kirkon työntekijöitä sisäistämään tehtävänsä. Samalla koululta edellytetään avoimuutta ja luottamusta siihen, että nuorisodiakonia on ammattimaista ja nuorilähtöistä rinnalla kulkemista ilman uskonnollista piiloagendaa. Monikulttuurisessa Suomessa seurakunnan ja koulun yhteistyö edellyttää avointa keskustelua, selkeitä tavoitteita ja käytännöistä sopimista.

Toimivat paikalliset mallit ovat olemassa. Tarvitaan kuitenkin yhteinen kansallinen tahtotila ja päättäväisyys, jossa nuorten hyvinvointi ei jää juhlapuheiden tasolle ja käytössä olevat voimavarat käytetään viisaasti.

Nuoret ovat tärkeitä tälle maalle ja maailmalle. Tulevaisuudessa on ratkottavana monenlaisia globaaleja ja paikallisia haasteita. Kukaan ei ole kuitenkaan tässä maailmassa vain resurssi. Ihmisen arvo ei riipu nykyisistä tai tulevista saavutuksista.

Nuorten hyvinvointi on kaikkein tärkeintä nuorten itsensä kannalta. On nuoren itsensä etu löytää tästä maailmasta oma paikkansa, välittäviä ihmisiä ja luottamusta tulevaisuuteen. Nuoruus ei ole vain aikuisuuden odotushuone, vaan nuoruudella elämänvaiheena on itseisarvo. Jokainen nuori on lahja ja aarre, joka ansaitsee tulla kohdelluksi muuten kuin potentiaalisena resurssina.