Pitkiä päiviä, nopeita vuosia

Vuoden vaihtuessa ajattelee ajan kulua. Lapsena vuodet tuntuivat ikuisuudelta, nyt vauhdissa ei meinaa pysyä mukana. Ennen vuoden viimeistä työpaikkapalaveria katselin kalenterista, mitä kaikkea olemmekaan yhdessä kuluneen vuoden aikana kokeneet.

Silmien edessä kulki kuvanauhana monia ihmisiä ja kohtaamisia. Tavallista arkea ja juhlahetkiä. Vaikeita tilanteita ja arkista vaivannäköä, onnistumisia ja iloa. Kalenteria selatessa huomasin miettiväni, kunpa vuosien vaihtuessa ei kadottaisi kykyä nähdä tavallisen arjen siunausta, hetkien erityisyyttä ja ihmisiä, joiden kanssa kaikkea saa jakaa.

Keski-ikään ehtiessä elämä opettaa jo hauraudestaan. Sitä ymmärtää, että on päiviä, jolloin aika tuntuu kuluvan piinaavan hitaasti ja toisinaan päivät vain hujahtavat. Asioita ei pidä itsestään selvinä. Mutta kaiken keskellä vuodet, ne kuluvat yhä nopeammin.

1800-luvun loppupuolella elänyt ranskalainen filosofi Paul Janet on todennut, että kokemus ajasta syntyy suhteessa eletyn elämän pituuteen. Kymmenvuotiaalle lapselle vuosi on kymmenesosa koko elämästä, viisikymppiselle vain kaksi prosenttia kuljetusta matkasta.

Myös elämänkokemus vaikuttaa. Lapsi kohtaa monet asiat ensimmäistä kertaa. Vuoden varrella hän kokee paljon enemmän uusia asioita kuin vanhempi ihminen. Asioiden tuoreus saavat lapsuuden ja nuoruuden kesät tuntumaan loputtoman pitkiltä ja vuodet tapahtumista rikkailta. Lapsella on myös erityinen ihmettelyn ja läsnäolon taito.

Aikuisenkin kokemus ajasta liittyy uusiin asioihin. Joskus lyhyessä ajassa voi kokea paljon uusia kokemuksia. Lomamatkan päättyessä tunne voi olla sama kuin rippikoululeirin jälkeen: tapahtuiko tämä kaikki tosiaan vain viikossa. Erityisellä tavalla ajan kulku tiivistyy, kun elämässä tapahtuu jotain järisyttävää: rakastuminen tai ero, uuden elämän syntymä tai läheisen kuolema, onnettomuus tai yllättävä ilo.

Tunnekokemukset vaikuttavat siihen, miten koemme ajan kulun. Ahdistuneena, huolestuneena ja murheellisena aika tuntuu pysähtyvän. Onnellisena ja iloisena aika kulkee kuin siivillä.

Tutkijat ovat löytäneet vastauksia siihen, miksi vuodet tuntuvat kuluvan sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi ihminen elää. Yksi näkökulma liittyy aistijärjestelmien ja aivojen vanhenemiseen. Kun aivojen kyky vastaanottaa tietoa ympäristöstä hidastuu, aika tuntuu kulkevan nopeammin.

Aivotutkija Katri Saarikivi on todennut, että ajan kokeminen voidaan jakaa kahteen minuuteen: kokevaan ja muistelevaan. Kokeva minuus kokee hetken tässä ja nyt, muisteleva minuus arvioi tapahtumia jälkeenpäin. Ikimuistoinen hetki tuntuu tapahtuessaan lyhyeltä, mutta jälkikäteen ajateltuna merkitykset voivat syventyä. Hetkelliset kokemukset haihtuvat, mutta merkitykselliset muistot muokkaavat käsitystämme elämästä.

Olemme juuri nyt välitilassa uuden ja vanhan taitteessa. On hyvä hetki pysähtyä katsemaan niin taakse kuin eteenkin päin, tunnustella kaikkea koettua ja kysyä sitä, mitä kohti haluaisi kulkea. Näissä hetkissä voi kirkastua myös tämän hetken ainutkertaisuus.