Kolumni Helsingin Sanomissa 7.4.2026

Uskonnonvapauden ja sananvapauden suhde on herättänyt keskustelua, kun korkein oikeus tuomitsi kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Käsittelyssä oli kaksi syytekohtaa. Toinen perustui Räsäsen kirjoittamaan pamflettiin, jonka hän myös jakoi Facebook-sivuillaan ja julkaisi verkkosivullaan. Toinen käsitteli raamattusitaatin sisältävää somepostausta.

Somepostauksesta korkein oikeus antoi vapauttavan tuomion. Pamfletista tuli sakkorangaistus. Rangaistavana tekona pidettiin sitä, että Räsänen on lääkärin ja kansanedustajan roolissa väittänyt, että homoseksuaalisuus on psykososiaalisen kehityksen häiriö. Tätä väitettä oikeus piti vallitsevan lääketieteellisen käsityksen valossa virheellisenä ja homoseksuaaleja solvaavana.

Suomessa perustuslaki turvaa niin sananvapauden kuin uskonnonvapauden. Molempien suojaa pidetään erityisen tärkeänä, mutta kumpikaan niistä ei ole rajoittamaton. Korkeimman oikeuden ratkaisu linjasi, että sananvapaus ei anna oikeutta loukata toisen ihmisarvoa tai vahvistaa syrjiviä asenteita yhteiskunnassa.

Raamattua saa edelleen siteerata ja kirkon johtoa kritisoida. Samalla päätöksen perusteissa todettiin, että ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut osoittavat, että myös poliitikolla ja uskonnollisia mielipiteitä ilmaisevilla henkilöillä on velvollisuus välttää puheissaan suvaitsemattomuutta edistäviä ja muita loukkaavia ilmaisuja.

Uskonnonvapaus on vanhimpia perusoikeuksia. Sen tunnustaminen on monien tutkijoiden mielestä ehto koko demokraattisen yhteiskunnan toimivuudelle. Uskonnonvapaus ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Elämme aikaa, jossa demokratia, kansalaisyhteiskunta, ihmisoikeudet ja myös uskonnonvapaus tarvitsevat puolustajia.

Keskustelussa on kuitenkin syytä muistaa, että Suomi on niin kristityille kuin erilaisten uskonnollisten yhteisöjen ihmisille poikkeuksellisen hyvä ja turvallinen ympäristö elää ja uskoa. Uskonnonvapauslainsäädännön historia on meillä pitkä. Yli sata vuotta sitten voimaan tullut uskonnonvapauslaki teki Suomesta kansainvälisen edelläkävijän. Se tunnusti uskonnollisuuden moninaisuuden, antoi mahdollisuuden valita uskonnon ja jättäytyä uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolelle. Edelleen laki takaa jokaiselle oikeuden julkiseen ja yksilölliseen uskonnonharjoitukseen, kunhan se ei loukkaa lakia ja hyviä tapoja.

Toiset ovat korkeimman oikeuden päätöksen myötä iloinneet siitä, että yhä voi Raamatulla perustellen ajatella, että homoseksuaalisuus on syntiä ja sen saa sanoa ääneen. Näin sanoessa on muistutettu, ettei kyse ole jakamattoman ihmisarvon loukkaamisesta vaan Raamatun arvovallasta ja tulkinnasta.

Raamatun siteeraaminen on aina kannanotto ja valinta, ei vain neutraalia lukemista ilman tulkitsijan käyttämää valtaa. Raamatun tekstit on aikanaan osoitettu ihmisille, joilla oli oman aikansa tiedot, arvot ja maailmankuva. Tämän päivän Raamatun tulkitsijoina meidän tulee tiedostaa ajallinen ja kulttuurinen etäisyys.

Tulkinta tapahtuu aina uudessa ajassa ja yhteisössä. Ymmärryksen ja tiedon lisääntyminen ihmisen seksuaalisuudesta on muovannut yhteiskuntien lainsäädäntöä ja myös uskonnollisten yhteisöjen elämää ja uskon tulkintaa. Muutos ei ole ollut kivuton. Myös kirkot ovat olleet ja ovat edelleen osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivää todellisuutta.

Raamattua voi käyttää elämää palvellen tai sitä vahingoittaen. Toisinaan lähimmäisenrakkaus estää tekemästä sellaistakin, minkä laki sallisi. Kristityn soisi tunnistettavan siitä, kuinka toisistamme puhumme, kuinka annamme virheitä anteeksi ja yritämme rakastaa eri tavoin ajattelevia. Jokaiselle hyvä ohje on pyrkiä kohtelemaan toisia niin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan.