Seili ei ole vain historiaa

Olin alkukesästä Seilin saarella hiljaisuuden retriitissä. Saarella ei voinut olla ajattelematta Seilin historiaa ja viestiä tähän aikaan.

Seiliin perustettiin 1600-luvulla Kustaa II Adolfin määräyksestä leprahoitola. Sopivan merimatkan päähän syrjäiseen saareen vietiin spitaalisia, kroonikoita ja mielisairaita. Tuolloin uskottiin, että spitaali oli synnin seurausta.

Sadanviidenkymmen vuoden aikana saareen vietiin liki seitsemänsataa spitaalista, joista moni tuli myös haudatuksi Seilin hiekkamaahan. Hospitaalin johdossa oli maaherra ja Turun piispa.
Kun leprasta päästiin, saaresta tuli Suomen suurin parantumattomien mielisairaiden hoitopaikka, houruinhuone. Viimeiseksi saari toimi naisten mielisairaalana aina vuoteen 1962.

xxx

Tänään Seilin sairaalarakennuksessa, kirkossa ja koruttomalla hautausmaalla voi yhä aistia saarelle karkotettujen ihmisten kokemuksia.

Saarella oli paljon alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvia naisia. Osalla sairaudeksi nähtiin köyhyys, raiskauksista tai hyväksikäytöstä seurannut sosiaalinen poikkeavuus. Harvat ”paranivat” ja pääsivät saarelta pois. Yksi poispääsykeino oli sterilisaatio.

Historiasta tiedämme, että sterilisoitavaksi on ajauduttu tilanteessa, jossa ihmisellä tai hänen läheisillään ei ole ollut vaihtoehtoja. Päätös on tehty painostavassa tilanteessa, sillä sterilisaatio on ollut tie vapauteen.

Esimerkit läheltä puistattavat. Vuosina 1935–1975 Ruotsissa steriloitiin yli 60 000 ihmistä, joista vain osa oli vapaaehtoisia. Muut pakotettiin tai taivutettiin siihen juuri laitoksesta tai työkodeista vapautumisen ehtona.

Vuodesta 1929 alkaen Suomen valtio pyrki estämään kuurojen lasten syntymät. Avioliittolaki kielsi kuurojen väliset avioliitot. Kuuron parin oli suostuttava sterilointiin, jos he halusivat naimisiin.

Syy sterilisaatioon saattoi olla myös sosiaalinen: köyhiä, yksinhuoltajia ja romaninaisia leikattiin muita enemmän. Myös epileptikoita steriloitiin.

Viranomaisen näkökulma oli, että ihminen voi itse pyytää sterilisointia. Todellisuudessa vaihtoehdot olivat usein vähissä. Vuosina 1935–1970 pakkosterilointi- ja avioliittolakien nojalla steriloitiin noin 7 500 suomalaisnaista.

xxx

Kysymys ei kuitenkaan ole vain historiasta. Suomen lain mukaan ihmisen on oltava steriloitu tai muuten lisääntymiskyvytön saadakseen korjata juridinen sukupuolensa.

Aikaisemmin uskottiin, että transsukupuolisuus on mielenterveyshäiriö. Tänään ymmärrämme, että sukupuolivähemmistöön kuuluminen ei ole sairaus tai mielenterveysongelma. Näin on linjannut myös Maailman terveysjärjestö WHO. Lailla ja yhteiskunnallisella ilmapiirillä on merkitystä. Tutkimusten mukaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla on kohonnut itsemurhariski.

Viime vuosisadalla ajateltiin, ettei yhteiskunnan pidä sallia ”vääränlaisten” ihmisten lisääntymistä. Ratkaisuna oli joko eristäminen tai sterilisointi. Tänään eristäminen tapahtuu usein sosiaalisesti.

Seilin kokemuksista olemme voineet lukea saarella säilyneistä kirjeistä, jotka eivät kuitenkaan koskaan päätyneet omaisille.

Sielujen saaren poluilla mielessäni oli somepäivitys transihmiseltä, jonka on täytynyt täyttää nykyisen lainsäädännön vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä. Hän kirjoitti syntymättömille lapsilleen: ”Tiedän, ettette te koskaan olleet luonani, mutta olitte kuitenkin. Sydämessäni, jo valmiiksi. Ja sinne varjo teistä jäi. Sinne jäi tyhjyys. Siellä tulen kantamaan ikävääni teistä.”

Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa juridista sukupuoltaan korjaavalta vaaditaan lisääntymiskyvyttömyyttä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että pakkosterilisointi on ihmisoikeusloukkaus. Kysymys on ihmisen arvosta. Suomen ei tule eristäytyä ihmisoikeuksia vastustavaksi saareksi.