Tuleeko meille sota?

Viime päivinä kotien aamupalapöydissä lapset ovat esittäneet vaikeita kysymyksiä: Tuleeko meille sota? Miksi ihmisiä kuolee? Busseissa ja junissa on sivusta voinut kuulla, kun vanhemmat yrittävät vastata lapsilleen, miksi ihmiset tekevät pahaa toisilleen.

Viikko on ollut vaativa päiväkodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa ja varuskunnissa. Vaikka tunnemme voimattomuutta ja kriisin keskellä tärkeää on jatkaa tavallista arkea, toivottavasti meillä aikuisilla on ollut kykyä kuulla lasten kysymykset, aikaa pysähtyä ja taitoa jakaa vaikeita tunteita.

Moni lapsi ja nuori voi jo ennen Ukrainan sotaa pahoin. Paradoksaalista on, että elämme keskellä historian suurinta hyvinvointia ja samalla pahoinvointi lisääntyy. Koronan pahensi tilannetta ennestään. THL:n tutkimukset kertovat vakavaa viestiä opiskelijoiden ahdistus- ja masennusoireista ja kouluterveyskyselyt nuorten pahoinvoinnista.

Globaalin pandemian rinnalla myös ilmastokriisi järkyttää lasten ja nuorten mieliä ja synnyttää toivottomuutta. Eikä yhteistä uhkaa helpota valtakuntien välille ja Euroopan ylle tullut sota. Luottamus tulevaisuuteen murenee. Myös tunne yhteydestä ja jatkuvuudesta on ohentunut.

Nyt lapset ja nuoret seuraavat sodan tapahtumia reaaliaikaisesti – ja myös sitä, kuinka tapahtumiin reagoimme ja osaltamme kriisiä ratkaisemme.

Tunteet ovat olleet pinnassa kaikilla eikä aikuisenkaan kyyneleitä pidä hävetä. Kyyneleet liittävät meidät heihin, jotka kärsivät.

Ukrainan tilanne tulee meitä lähelle omien sotamuistojen, maantieteen ja historian vuoksi. Venäjän hyökkäys on repinyt auki sukupolvelta toiselle siirtyneet kipeät haavat, joita yhä kannamme ruumiissamme: hyvästit, evakkomatkat, painostavan hiljaisuuden, pommikoneiden äänet ja sodan kauhut.

Rauhantyötä on nyt tukea lasten ja nuorten mielenterveyttä. Kun lapset kauhistuvat sodan kuvista, huomio kannattaa kiinnittää auttajiin. Monen suurin pelko on, että jää hädän tullen yksin. Lohtu kauheuden keskellä on, ettei jää yksin. Tätä luottamusta voi lapsissa ja nuorissa vahvistaa, vaikka emme voi luvata, että sodat ja kärsimys maailmasta loppuisivat.

Usko siihen, että selviämme yhdessä, vahvistuu, kun seisomme murrettujen rinnalla, vaikka se vaikuttaa talouteemme, elämäämme, arkeemme.

Ukrainan asia on meidän asia. Ukraina tarvitsee kaiken tuen ja meidän velvollisuus on toimia. Teot vahvistavat toivoa ennen muuta Ukrainassa, mutta myös täällä. Maailma paranee tekojen kautta. Ahdistus helpottuu auttamalla. Kun teemme toivoa vahvistavia tekoja, elämme arvojamme todeksi.

Hirveä sota on nostanut esille myös sen, mikä on kaikkein kauneinta: yhteyden ja rakkauden. Vapaus ja demokratia ovat asioita, joita yhdessä puolustamme.

Se, miten kohtelemme hädässä olevaa ihmistä, kertoo arvoistamme ja luo meidän tulevaisuutta. Yksinkertainen hyvän elämän malli on: tee kuten toivoisit itsellesi tehtävän. Se korostaa ihmisen yhteenkuuluvuutta näkemyseroista huolimatta: ihminen pohjimmiltaan tietää, mikä on toiselle hyväksi. Viha ei saa nyt kohdistua Suomessa asuviin venäläisiin.

Turvallisen tulevaisuuden ja rauhan rakentamiseen tarvitaan kaikkia. Paras rauhan edellytys on ihmisten välinen ystävyys ja keskinäinen kunnioitus. Yhdessä meidän tulee vahvistaa lasten ja nuorten tulevaisuuden uskoa, vaikka edessä on tuntematon tie eikä kaikkiin kysymyksiin ole vastauksia.