Piispanvihkimys El Salvadorissa.
Kolumni Turun Sanomissa 24.1.2025

Vuoden alussa vierailin Turun arkkihiippakunnan kumppanikirkossa El Salvadorissa. Pieni El Salvadorin luterilainen kirkko sai Guadalupe Cortezista historiansa toisen piispan.

Matkalla tutustuimme myös kirkon Fe y Esperanza -keskukseen, joka toimi El Salvadorin sisällissodan aikana vuosina 1979-1992 maan sisäisten pakolaisten turvapaikkana. Keskuksessa autettiin noin 1200 perhettä.

Sisällissodassa kuoli yli 70 000 ihmistä, tuhansia katosi ja miljoona ihmistä pakeni Yhdysvaltoihin. Sodan jälkeen maahan syntyi väkivaltaisia jengejä, kun Yhdysvallat palautti sotaa paenneita salvadorilaisia kotimaahansa.

El Salvador on ollut pitkään veren tahrima maa, mutta viime vuosina turvallisuustilanne on parantunut merkittävästi. Presidentti Nayib Bukele julisti El Salvadoriin vuonna 2022 poikkeuslain jengirikollisuuden kitkemiseksi. Kadut tyhjenivät ja vankilat täyttyivät, osittain myös syyttömistä. Turvallisuuden lisäksi myös huoli ihmisoikeuksista on lisääntynyt. Sodan ja jengiväkivallan aiheuttamat traumat ovat ihmisissä syvällä.

Kirkon pakolaiskeskuksessa elää edelleen muutamia sodan aikana sinne tulleita perheitä. Keskus kokoaa päivittäin yhteen myös alueen vanhuksia yhteisten viljelysten äärelle.

Tapasimme viljelyksillä ryhmän ikäihmisiä, joiden tehtävä oli poistaa kiviä jamaikahedelmistä. Työ tuo merkitystä elämään ja sisältöä päiviin. Töiden lomassa jutellaan elämän iloista ja murheista, jotka jakamalla kevenevät. Tunnelma oli tuttu niistä kotimaisista vanhusten kerhoista, joissa olen saanut olla mukana.

Mieleeni painui vanhan miehen kirkas katse ja sanat: ”Me olemme rikkaita, meidän rikkautemme on Jumalan rakkaus.” Elämä voi olla aineellisesti köyhää, mutta samalla merkityksestä rikasta. Sen nämä maailman toisen laidan vanhukset opettivat.

Suomessa ihmisten elämässä nousussa olevia arvoja ovat vapaus ja itsensä toteuttaminen. Nuorisobarometrin mukaan noin 80 prosenttia nuorista ajattelee, että ihminen on oman onnensa seppä ja elämässä menestyminen on itsestä kiinni.

Vapauden ja itsensä toteuttamisen koetaan olevan suoraan yhteydessä rahaan. Kun saa tienattua tarpeeksi rahaa, voi myöhemmin elää vapaata elämää.

Hyvinvointi ja turvallisuus on elämässä tärkeää, mutta olemmeko silti menneet liian pitkälle? Syntyykö elämän merkityksellisyys sittenkin enemmän omastaan jakamisesta kuin kaiken keräämisestä itselleen? Pitäisikö meidän opetella etsimään vapauden sijasta yhteyttä ja itsensä toteuttamisen sijasta toisten huomioimista? Olisiko se onnellisimman elämän salaisuus?

Vapaus ja itsensä toteuttaminen voivat johtaa myös yksinäisyyteen. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään riippumattomana, ilman suhdetta toisiin ihmisiin. Haluaisiko joku olla niin vapaa, että voisi olla olemassa ilman, että kukaan tietää siitä?

Eivät ainakaan ne 10–30 prosenttia suomalaisista, jotka kärsivät vastentahtoisesta yksin jäämisestä. Yksinäisyys johtaa ahdistukseen, masennukseen, stressi- ja pelkotiloihin, ulkopuolisuuteen ja toisinaan jopa äärikäyttäytymiseen. Eniten yksinäisyys sattuu nuoriin ja ikäihmisiin.

Ihminen tarvitsee lopulta aika vähän. Tarvitsemme merkityksellistä tekemistä, ihmisiä ympärille ja luottamusta siihen, että elämä kantaa.