Elämän ja kuoleman kuvia

Yhtä varmasti, kuin olemme syntyneet, yhtä varmasti me kuolemme.

Kuoleman kuvia tuntuu olevan täynnä myös tämä maailma. Tuhovoimat ovat valloillaan, ihmisen lapsia kärsii ja kuolee. Hiljaisesti huokaa ja huutaa myös luomakunta.

Mitä tapahtuu, kun kaikki kerran päättyy? Miten käy maailmamme? Päättyykö kaikki, vai onko edessä vielä jotakin? Jotain pahempaa vai jotain parempaa?

Julmia kuvia ja suuria kysymyksiä. Näiden kysymysten edessä olemme kirkkovuoden viimeisenä pyhänä, tuomiosunnuntaina. Ja tähän hiippakunnan juhlapäivään kuulemme Jeesuksen kuvapuheen viimeisestä tuomiosta.

Kuolema ja kuoleman jälkeinen elämä ovat askarruttaneet ihmisiä aina ja kaikkialla. Eri uskonnoissa on kuvauksia lopunajoista.

Vaikka emme tulevasta tiedä, tuonpuoleinen kiehtoo.

Yksi tuonpuoleisuuden kuva on maalattu keskiaikaisen Rymättylän kirkon kuoriseinään. Kannattaa käydä katsomassa. Viisisataa vuotta sitten kirkkomaalari kuvasi kirkon seinään viimeisen tuomion. Kaiken yläpuolella on ihmisen Poika. Helvetin keskiajan ihminen ymmärsi pedon kitana. Alleviivatakseen kauheutta, pedon yläleuan päällä on ihmisten päälle kakkaava piru. Kyllä kirkkomaalarit osasivat ja uskalsivat.

Sen sijaan taivaan Rymättylän kirkkomaalari kuvasi kotina. Savupiipusta tupruaa savu ja ikkunoista loistaa valo. Kotiin palaavia ollaan vastassa jo polulla. Vastassa on lämmin tupa, johon tulijaa on odotettu, häntä on kaivattu, hän on tervetullut.

Niin kuin Rymättylän kirkon kuoriseinä, niin on myös äsken kuullun evankeliumistekstin maailma kaksijakoinen. Toisille sanotaan ”tulkaa”, toisille ”menkää pois”.

Millainenhan olisi Rymättylän kirkon seinä, jos se maalattaisiin tänään: millaista kauheus, millaista kauneus?

Arvausta se olisi tänäänkin, sillä tulevasta me emme tiedä. Tänäänkin toivomme ja luotamme, että kaikki ei ole tässä. Että on vielä jotain enemmän.

***

Jeesuksen puhe vie kuitenkin huomion tähän elämään ja siihen, kuinka me toisiamme tässä maailmassa kohtelemme.

Kuullussa kertomuksessa huomio kiinnittyy kolmeen asiaan.

Ensinnä tässä juhlamessussa meidän katseemme kiinnitetään vähäisiin: nälkäisiin, janoisiin, kodittomiin, alastomiin, sairaisiin ja vangittuihin. Meitä muistutetaan siitä, miten Jeesus on läsnä tässä elämässä. Kärsivässä maailmassa ja kärsivän ihmisen kasvoissa meitä katsovat rakkaan Vapahtajan kasvot.

Kuinka olemme palvelleet Ihmisen Poikaa?
Kuinka olemme hänet kohdanneet?

Kysymys on siitä, kuinka me Kristuksen seuraajina tunnistamme ihmisyyden jokaisessa ihmisessä. Kuinka kohtaamme Kristuksen ihmisissä, jotka meitä syystä tai toisesta tarvitsevat. Teoista ja tekemättä jättämisistä me olemme vastuussa.

Samalla kertomus tunnistaa jokaisen meidän riippuvuutemme toisista. Se on lupaus siitä, että myös meidän nälkämme ja kodittomuutemme, sairautemme ja haurautemme nähdään. Sielläkin Kristus on. Ei hän ole luvannut helppoa elämää, mutta Hän on luvannut olla lähellä ja kanssamme kaiken sen keskellä, missä elämme ja olemme aina maailman loppuun asti.

***

Toinen olennainen asia on se, että tuomari ei ole ihminen.

Halu olla oikeassa ja halu olla Jumalan kaltainen on synnin syvintä olemusta ja se asuu jokaisessa meissä. Mielellämme asetumme toistemme yläpuolelle, jaamme maailman hyviin ja pahoihin. Luulemme tietävämme paremmin, tunnemme ylemmyyttä, jaamme tuomioita. Kaksinapainen ja mustavalkoinen maailma houkuttelee.

Tuomion kova katse voi tulla sisältä päin, olla omaa ankaruutta ja ehdottomuutta. Tai se voi tulla ulkoa: kylminä katseina, vähättelevinä sanoina, ohittamisena.

Myös Kristuksen seuraajat ovat toisinaan langenneet tai tarkemmin sanoen korottaneet itsensä moralistiseen ylemmyyteen, Jumalan ja toisten ihmisten yläpuolelle. Yläpuolelta katsova vahvistaa kuvaa ankarasta Jumalasta, oikeassa olevasta ja paremmin tietävästä yhteisöstä.

Rakkaat ystävät, tuomiosunnuntai on Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Olemme samalla ihmisyyden viivalla ja iäisyyden rajalla kaikki ja siksi meidän on syytä muistaa:

”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” Matt. 7: 1-2.

Tämän pyhän evankeliumitekstin viesti on, että tuomiovalta on Jumalalla.

***

Kolmanneksi kertomuksessa olennaista on hämmennys. Kaikki olivat Jeesuksen sanojen edessä yhtä hämillään. He, jotka luulivat eläneensä oikein ja he, jotka luulivat, ettei heidän elämänsä ollut ollut kelvollista.

Hämmennystä saattavat tuntea myös tänään vihittävät kuusi pappia: Jessica, Mio, Pekka, Pauliina, Anni ja Jussi.

Elämä on kuljettanut teitä erilaisia reittejä tähän hetkeen. Oma elämä ja oma kutsumus on saattanut herättää epäilyä: kelpaanko minä, osaanko minä? Onko minusta papiksi juuri tällaisena ihmisenä?

Tähän Jumala on teidät kuljettanut. Kuljettanut kaiken sen eletyn elämän läpi, joka teitä on valmistanut ja muovannut. Läsnä on varmasti hämmennystä, mutta toivottavasti myös iloa.

Luottakaa siihen, että kirkko on teidät tähän virkaan kutsunut. Rukoillen ja siunaten me lähetämme teidät työhön Jumalan maailmaan, vähäisten keskelle, rakastamaan ja palvelemaan ihmisiä sekä luomakuntaa.

Teistä ei tule täydellisiä pappeja. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, eikä kuulukaan olla. Myös teidän elämäänne kuuluu hauraus ja kaikki se, mitä ihmisten elämässä tulette kohtamaan. Myöskään esikuvana eläminen ei ole täydellisyyttä. Teidän tehtävänne on tämän toisinaan kovan ja armottomankin maailman keskellä näyttää suuntaa oikean esikuvan luo, kertoa teoin ja sanoin ihmistä rakastavasta ja pelastavasta Jumalasta.

Jeesuksen lupaus tänäänkin on: ”En minä tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan.” Joh. 12:47

Rakkaat vihittävät papit,
teidän tehtävänä ei ole maalata piruja seinille. Luokaa valoisia tulevaisuuden kuvia. Puhukaan toivosta, luottamuksesta, ilosta, vapaudesta, armosta. Kulkekaa ihmisiä vastaan, pitäkää huone lämpimänä, ovi avoimena.

Kun emme kulje toistemme ohi, olemme lähellä taivasta. Jo tänään pelastus on ihmisten pelastumista erilaisista ahdingoista, yhteyttä Jumalaan, yhteyttä toiseen ihmisiin ja yhteyttä luomakuntaan. Se on vieraantumisen voittamista, kaipuun ja koti-ikävän helpottamista ja yhteyden löytymistä. Se on toivoa lopullisen oikeuden toteutumisesta.

Hyvä ystävä,
saat luottaa siihen, että Vapahtaja näkee myös sinut ja sinun elämäsi. Hän on elämän kolhimien ja kuluttamien ystävä. Hän on meidän parantajamme ja pelastajamme. Hän on täällä tänään ja yhtä lailla hän on meidän toivomme ja tulevaisuutemme.

***

Saarnatekstinä Kristuksen kuninkuuden sunnuntain evankeliumi:

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”