Jeesus katsoo ihmistä

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin
lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä
makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi
alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan,
ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet
siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi:
”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut
altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.
” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti,
ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle:
’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa
vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon.
Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve.
Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut. (Joh. 5:1–15)

Tänään on kiitollisuuden päivä.

Siikaisten kirkko on korjattu huolellisesti ja rakkaudella. Lämmin kiitos siitä teille. Liitytte näin aikaisempien sukupolvien ketjuun, jotka ovat pitäneet tästä rakkaasta rakennuksesta hyvän huolen.

Jo kirkkoa rakennettaessa lähes koko pitäjä osallistui työhön. Rakennuspuutkin tulivat omista metsistä. Kirkko valmistui vuonna 1889, kun salaman tuhoaman kirkon tilalle rakennettiin uusi.

Tänään kiitämme siitä työstä, jota tämän peruskorjauksen aikana on tehty. Kirkosta tuli tavattoman kaunis.

Kirkko ei kuitenkaan ole olemassa itseään varten.

Vanhan testamentin tekstissä Jumala kysyy: ”Millaisen rakennuksen te minulle rakensitte?” Ja heti perään hän vastaa itse: ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä.”

Jumalan huomio kiinnittyy ihmiseen.

Johanneksen evankeliumikertomus vie meidät Siikaisten kirkon juhlasta toisenlaiseen juhlaan. On juutalaisen juhlan aika ja Jeesus tekee jo toista matkaansa Jerusalemiin. Evankeliumikertomus tuo tähän juhlaan keskellemme pitkään sairastaneen miehen.

Olemme vesialtaan ympärillä, jonka äärelle on kokoontunut suuri joukko sairaita. Elämän kuluttamat ja toisten apua vailla olevat odottavat ihmettä. Alkaisipa vesi kuohua. He uskoivat, että se, joka ensimmäisenä ehtisi kuohuvaan veteen, tulee terveeksi, sairasti hän mitä tautia tahansa.

Betesdan altaalla on suuri joukko ihmisiä, mutta Jeesus pysähtyy yhden luo. Emme tiedä, mitä tautia mies sairastaa, mutta tiedämme, että hän on ollut sairaana jo 38-vuotta.

Kertomuksen pysäyttävin lause on miehen huudahdus: ”Minulla ei ole ketään.”

Ei ketään, joka auttaisi. Aina, kun mies yrittää ehtiä parantavaan kuohuun, joku muu ehtii sinne ensin.

”Minulla ei ole ketään”, voi olla tuttu tunne myös meille ja täällä asuville ihmisille. Ehkä puoliso on kuollut, lapset ovat lähteneet, naapurit muuttaneet kaupunkiin. Saatamme tuntea ulkopuolisuutta myös ihmisten keskellä.

Kokemus siitä, että minulla ei ole ketään, on hätähuuto. Sellaisen keskellä moni elää tai sitä pelkää.

Betesdan altaalla Jeesus kohtaa ihmisen perimmäisen yksinäisyyden. Hän vastaa tähän pelkoon. Jeesus ei torju sairasta, ei sairautta, ei ulkopuolisiksi itseään kokevia. Hän kutsuu lähelleen muiden hylkäämiä, eri tavoin ahtaalla olevia. Hän pysähtyy, kohtaa, auttaa ja parantaa.

Hän näkee ihmisen, joka kokee jääneensä muiden jalkoihin.

Tänään iloitsemme siitä, että pitkän peruskorjauksen jälkeen kirkon ovet avautuvat. Kirkon peruskorjauksessa parannettiin esteettömyyttä. Se on tavattoman tärkeää. Täällä halutaan, että kaikilla olisi pääsy alttarille, parantavan lähteen äärelle.

Päivän evankeliumikertomuksessa altaalle ei ollut esteetöntä kulkua.

Myös meille elämä rakentaa erilaisia esteitä. Joskus este on sairaus tai vanhuus. Joskus se on suru, jota on vaikea kantaa. Joskus se on kokemus siitä, ettei riitä, ei kelpaa tai osaa.

Joskus este on arkuus. Kannamme mukanamme kysymyksiä, epäilyksiä ja keskeneräisyyttä. Tänäänkin joku on saattanut tulla kirkkoon varovasti, ehkä vuosien tauon jälkeen, ehkä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Seurakunta tarvitsee muutakin kuin rakennusten esteettömyyttä. Tarvitsemme sellaista esteettömyyttä, jossa ihmisen ei tarvitse olla uskossaan varma tai elämänsä hallitseva kelvatakseen joukkoon.

Tarvitsemme kirkon, jonka ovesta voi tulla sisään myös silloin, kun elämä on rikki. Kirkon, johon saa tulla keskeneräisenä, epäilysten ja kysymysten kanssa. Kirkon, jossa ei ole parempia uskovaisia. Kirkon, jonka avoin ovi johtaa alttarille, ja jonka äärelle Kristus kutsuu kaikkia. Sieltä hän lähettää meidät arkeemme erilaisina mutta saman armon kantamina.

Betesdan altaalla nopein parani. Jeesuksen huomio kuitenkin kiinnittyy häneen, joka tarvitsi eniten apua. Jeesus katsoo ihmistä, joka on jäänyt muiden jalkoihin.

Tämä on myös kirkon tehtävä, Kankaanpään seurakunnan tehtävä ja Siikaisten kirkkoalueen tehtävä. Seurakunnan tulee olla paikka, jossa hitaimmat, väsyneimmät ja yksinäisimmät eivät jää ulkopuolelle.

Paikka, jossa kenenkään ei tarvitsisi kokea, ettei ole ketään. Paikka, jossa huomataan, kuunnellaan, jaetaan matkaa. Kristus tulee lähelle, arkeemme myös toisen ihmisen kautta.

Esteettömyys ei siis ole vain rakennustekninen kysymys. Se on evankeliumia.

Kiitollisuuden sunnuntaina huomio tekstissä kiinnittyy siihen, ettei mies kiitä Jeesusta. Hän ei aluksi edes tiedä, kuka Jeesus oli. Silti Jeesus pysähtyy hänen luokseen.

Kiitollisuus ei synny käskien.

Se syntyy, kun ihminen tulee nähdyksi. Se vahvistuu, kun voi kokea, ettei olekaan yksin. Kiitollisuus on vahva tunne silloin, kun saa kokea, että saa olla kannateltavana silloin, kun omat voimat eivät riitä.

Kiitollisuus ei myöskään tarkoita sitä, että elämässä kaikki olisi hyvin.

Betesdan altaalla oli paljon kärsimystä. Myös tälle kirkonmäelle on noustu monenlaisten elämän kuormien kanssa. Näihin penkkeihin on istuttu erilaisten huolien painaessa harteita. Kirkon ikkunoista avautuvaa maisemaa ja alttaritaulua katsoessa on itketty monet itkut ja turvauduttu Jumalan huolenpitoon.

Kiitollisuus syntyy harvoin täydellisestä elämästä. Kiitollisuus syntyy siitä, kun kaiken keskellä on voinut kokea anteeksiantoa ja armoa.

On ollut ihmisiä, jotka ovat kulkeneet rinnalla. On ollut käsiä, jotka ovat auttaneet. On ollut sanoja, jotka ovat lohduttaneet. On Jumala, joka ei ole hylännyt, eikä hylkää.

Tämä kirkko on sukupolvien uskon, työn ja rakkauden jälki tässä maisemassa.

Vanhan testamentin teksti kääntää kuitenkin katseemme rakennuksesta ihmiseen. Niin tekee myös Jeesus päivän evankeliumikertomuksessa, kun hän siirtää katseen Betesdan altaasta ihmiseen.

Muut katsovat vettä. Jeesus katsoo miestä.
Muut näkevät sairauden. Jeesus näkee ihmisen.
Muut näkevät menneisyyden. Jeesus katsoo tulevaisuuteen.

Siinä on myös meidän, tänne juhlamessuun kokoontuneiden tehtävä. Oppia katsomaan sinne, minne Kristus katsoo.

Rakkaat seurakuntalaiset,
tänään me kiitämme tästä kauniista kirkosta.

Me kiitämme Vapahtajasta, joka tänäänkin kulkee ihmisjoukossa ja pysähtyy yhden luo. Hän näkee sen, jonka muut ovat ohittaneet. Hän huomaa sen, joka ajattelee: ”Minulla ei ole ketään.”

Hän näkee myös meidät ja pysähtyy sinun kohdallesi.

Jumala, joka on sinut luonut, rakastaa sinua. Hän on luvannut pitää sinusta huolen. Elämällään ja kuolemallaan hän tekee ehjäksi sen, mikä on vajavaista ja rikkonaista.

Saat olla turvassa kaiken sen keskellä, missä elämääsi elät.