Kivet kädessä

Kivet kädessä 

Johanneksen evankeliumin kahdeksas luku alkaa ja päättyy kivet kädessä. Kertomuksessa ollaan temppelissä, niin kuin me nyt täällä Köyliön kirkossa.

Luvun alussa lainopettajat ja fariseukset tuovat Jeesuksen luokse naisen, jota syytetään aviorikoksesta. He ovat sitä mieltä, että Mooseksen lain mukaan nainen pitää kivittää. Jeesus kysyy heiltä: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven”. Seuraa hiljaisuus, miehet lähtevät pois, vanhimmat ensimmäisenä.

Luvun lopussa uskovat juutalaiset suuttuvat Jeesukseen. He ottavat käsiinsä kivet heittääkseen niillä Jeesusta, mutta Jeesus lähtee pois temppelistä.

Me olemme kokoontuneet tänne Kirkkosaareen, Köyliön kirkkoon, historialliseen maisemaan. Tänään on juhlapäivä, enkä näe, että kenelläkään teistä olisi kiviä kädessä, mutta eivät ne täälläkään ole vieraita olleet.

Tunnette hyvin tarinan kuningas Kustaa III:n vierailusta täällä ja sen, kuinka hänen 24-vuotias henkivartijansa on haudattu kirkon lattian alle, kun hän oli kuollut tappelussa Kuninkaanlähteellä. Koko Suomi tuntee kertomuksen siitä, mitä piispa Henrikille käy Köyliönjärven jäällä, kun hän tuo kristinuskoa Suomeen. Kiven sijaan Lallin kädessä on kirves.

Väittelyä, häpäisyä

Kuultu katkelma on Johanneksen evankeliumin kertomusten sarjaa, jossa Jeesus väittelee juutalaisten vastustajiensa kanssa pyhien kirjoitusten tulkinnasta. Juutalaiset ovat kirjoitusten ammattitulkitsijoita. Heidän näkemyksensä Jeesus haastaa ja asettaa itsensä niiden ulko- ja yläpuolelle. Jeesus tekee tyhjäksi Israelin patriarkat, juutalaisen uskonnon kulmakivet ja muinaisen uskonnon juuret. Samalla hän kritisoi yhteiskunnan normeja.

Tällaisessa väittelyssä tavoitteena on toisen häpäiseminen. Keskustelu kuulostaa ensi lukemalta tämän päivän someväännöltä, jossa puhutaan toiselle mahdollisimman rumasti. Vähän ennen äsken kuultua evankeliumin katkelmaa Jeesus sanoo, että hänen keskustelukumppaninsa ovat saatanasta. Ja nyt juutalaiset vastaavat: Jeesus itse on samarialainen ja hänessä on paha henki.

Erilainen etninen tausta tai uskonnollisuus oli ja on vahva lyömäase. Samarialaisuus oli tehokas tapa väheksyä ja haukkua toista. Samarialaisia halveksittiin. Juutalaisten mielestä he olivat ”typerysten joukko”, eivät aitoja israelilaisia. Heidän tavat, uskonsa ja rukouksensa olivat vääränlaisia ja siksi heidän kanssaan ei saanut olla missään tekemisissä.

Kuulostaako tutulta? Onko mikään muuttunut, kun katsomme omaa aikaamme, sitä mitä tapahtuu tänään Israelissa, Palestiinassa, Gazassa? Mitä tapahtuu Venäjällä, Ukrainassa? Tai täällä kotimaassa? Sodissa ja konflikteissa käyttövoimana on erilainen etninen tausta ja toisenlainen uskonnollisuus. Tänäänkin otamme kiven käteemme tuhotaksemme toisiamme.

Herra, armahda meitä.

Kuka luulet olevasi?

Äsken kuullussa tekstissä Jeesus puhuu niille juutalaisille, jotka uskovat häneen. Opetuksen ytimessä on Jeesuksen todellinen olemus.

Silti syntyy erimielisyyttä. Keskustelukaverit suuttuvat ja kysyvät: ”Mikä sinä luulevat olevasi?” Ja torjuvat Jeesuksen näkemykset ja vetoavat siihen, että he ovat oikeita Abrahamin lapsia, lupauksien kansaa.

Suuttumuksessaan juutalaiset sanovat Jeesukselle: ”Sinussa on paha henki”. Siis ne, jotka uskoivat häneen, toiset uskovaiset. Se oli kärjistetty loukkaus, sekin ajalle tyypillinen tapa. Näin toista haluttiin halventaa, ei lisätä keskinäistä ymmärrystä. Kuulostaako tämäkin tutulta?

Mekin haistelemme toistemme henkiä. Luulemme osaavaamme arvioida toisen uskon syvyyttä. Otamme hengen lyömäaseeksi, olemme valmiita satuttamaan toista pyhän nimessä. Hyvään tarkoittaen ja ymmärtämättöminä loukkaamme toisen sisintä. Silloin kauniiden sanojen taakse piiloutuu synti, jota sydämen kovuus on.

Viisaasti sanotaan, että ”ihminen, joka kiinnittää huomionsa muiden tekemisiin ja heidän syntisyytensä, on jo kadottanut Jumalan”.

Minun silmäni

Paastopyhille on annettu latinankieliset nimet ja 3. paastonajan sunnuntain nimi on ”oculi”. Se tarkoittaa ”minun silmäni” ja tulee päivän psalmista: ”Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta.” (Ps. 25: 15)

Mihin sinä tänään katsot?
Millä katseella sinä katsot?
Millaista katsetta kaipaat?

Tulen tähän piispantarkastusmessuun monien erilaisten tapaamisten, keskustelujen ja kohtaamisten kautta. On ollut koskettavaa olla mukana. Nähdä ja kokea teidän katseenne ja se millaisin silmin te täällä tosianne katsotte.

Päätimme yhdessä kiinnittää katseemme erityisesti lapsiin ja nuoriin. Mietimme yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa, miten koko kylä voisi kantaa huolta ja vastuuta Säkylä-Köyliön lapsista ja nuorista. Tapasimme oppilaita ja henkilökuntaa. Pohdimme opettajien kanssa, miten paikalliset lapset, nuoret, perheet ja kasvattajat jaksavat.

Niissä katseissa oli paljon iloa, mutta myös huolta ja välittämistä.

Tämän paikkakunnan lapset ja nuoret tarvitsevat rakkauden katsetta. Sitä samaa, mitä jokainen meistä kaipaa. Haluamme tulla nähdyiksi koko elämämme kanssa. Me janoamme toisten hyväksyvää katsetta, huolenpitoa ja kokemusta kuulumisesta joukkoon. Me pelkäämme erilaisia kiviä, kylmiä sanoja ja kovia tekoja, – itsessämme ja toisissamme. Yksinäisyys ja erillisyys murtaa ihmisitä lapsista vanhuksiin.

Tarvitsemme Jumalan rakastavaa katsetta. Silloin usko tekee myös meissä työtä rakkauden kautta. Eikä toisten arvioimiselle tai tuomitsemiselle ei ole silloin sijaa. Tällaisen rakkauden Jeesus nimeää seuraajiensa tuntomerkiksi.

Hyvät seurakuntalaiset,
pitäkää yhdessä huoli siitä, että tästä rakkaudesta myös Säkylä-Köyliön seurakunta ja teidät tunnetaan. Uskon antama näkökyky ja työnäky sulkevat sisäänsä ja kutsuvat yhteyteensä kaikkia.

Rakkaat ystävät,
tänäänkin pyydämme, että Jumala katsoisi meitä ja näkisi meidät. Ja tuntisi ilomme, kaipuumme, huolemme ja huutomme.

Niin hän tekee. Saat luottaa siihen, että hänen katseensa ei välttele. Se etsii sinua. Jumala näkee sinut ja elämäsi. Se katse on täynnä armoa ja rakkautta, lämpöä: kuin kevätaurinko, joka sulattaa kylmän kangistamat ja herättää elämään ja vapauteen.