Leivän siunaus

Rakkaat kristityt,

Tähän aikaan vuodesta mustarastaan laulu soi kirkkaana, maa tuoksuu, silmut avautuvat.
On toukotöiden aika.

Viljelijöiden arjessa alkavat kevätkiireet, vaikken tiedä, onko viljelijän vuoden kierrossa rauhallisia aikoja lainkaan. Kylvön siunaaminen on pieni yhteinen lepohetki aherruksen keskellä. Työ taukoaa hetkeksi.

Lapsuudestani muistan väkevän hetken mummolasta. Tuolloin kylvön siunaamisen perinne taisi elää enemmän pinnan alla. Kävelimme ukkini kanssa käsi kädessä hiekkatietä. Toisessa kädessä hänellä oli keppi. Ukki oli jo elämäntyönsä tehnyt. Maata viljeli jo hänen lapsenlapsensa. Omana aikanaan hän oli parhaansa tehnyt, ollut ahkera, nöyrä ja tyytyväinen maahansa.

Nyt kevät oli herännyt, vilja oli kylvetty. Pysähdyimme katsomaan nousevaa orasta, sitten ukki ei sanonut mitään, otti lakin pois päästä. Vakavat kasvot, ei sanoja, mielessä arka huokaus.

Lapselle se oli vahva kokemus, Pyhä hetki. Näin syntyy jokapäiväinen leipä.

Kun nousimme mäkeä ylös, ukki sanoi: ”ajattele, nyt on autotiet joka pelolle”. Enhän minä tietenkään ymmärtänyt, kuinka paljon maailma oli ukin aikana muuttunut. Ja kuinka paljon viljelijän elämä on jälleen neljässäkymmenessä vuodessa muuttunut.

Jotakin elämään ja maailmaan suhtautumisesta kertoo ukkini äidin heille opettama iltarukous:

Rakas Jumala, taasen on ilta.
Yö joutuu ja nukutaan.

Surut lievitä vanhemmilta
ovat joskus he murheissaan.
Koko maailman kansoja siunaa.

Kotieläimet läävässä makaa,
nuo lempeät, kiltit niin.
Rakas Jumala, tähtien takaa,
näet niittenkin vuoteisiin.

Uni rauhaisa kaikille anna.

…

Vilja oli silloin ja on edelleen elämänehto. Maata viljellessä olemme yhteydessä elämän Luojaan. Maan viljeleminen merkitsee syvää osallisuutta elämään itseensä.

Ihminen on samaa ainetta kuin maa. Mekin olemme kuin savea. Meihin ja maahan Jumala on sitoutunut: tavalliseen saveen. Maasta kasvaa elämä, vilja ja leivotaan leipä.

”Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Jes. 39:19

Elämässä tarvitsemme välttämättömät: ruokaa, vaatteita, kodin suojaa ja rakkautta. Tästä on kyse, kun Isä meidän -rukouksessa pyydämme jokapäiväistä leipää, kaikkea sitä, mitä tarvitsemme, jotta voimme elää.

Isä meidän -rukouksen pyyntö jokapäiväisestä leivästä kiinnittää katseemme hetkeen, päivään, yhden päivän leipään. Jokainen viljelijä kuitenkin tietää, että on tehtävä suunnitelmia huomisen varalle. Tulevaisuus huolettaa. Työn paineiden ja työn muutosten alla miettii, selviänkö, jaksanko. Ja vaikka tekisin kaiken mahdollisimman hyvin, viljelijä tietää, että EU-tukien lisäksi tarvitaan vieläkin suurempia voimia.

Kaikki ei mene aina niin kuin on itse suunnitellut. Viljan kasvu ja sadon runsaus ei ole kiinni vain ihmisen viisaudesta ja taidoista. Tarvitaan paljon luottamusta, rohkeuttakin. Siksi muistutus yhden päivän leivästä, on tarpeen. Tänään on tämän päivän työt, tämän päivän murheet ja tämän päivän ilot.

On tehtävä oma osuus ja sen jälkeen on suostuttava siihen, että joku muu tuo sateen, lämmön, valon ja tuulen. Kaikki ei ole omassa varassani. Maa on lainaa ja lahjaa. Aikanaan tulevat uudet sukupolvet ja erilaiset ajat.

Isä meidän -rukouksessa tärkeää on myös se, ettemme rukoile minun leipääni vaan meidän leipäämme. Kyse on minua enemmästä, kyse on jaetusta leivästä. Tänään täällä moni asia on tavattoman hyvin, ”ajattele, nyt on autotiet jokaiselle pelolle”. ¨

Siksi on tärkeää muistaa kohtuullisuus. Se minkä tarpeettomasti varaamme tai keräämme itsellemme huomista varten, on poissa joltakin toiselta tänään. Kysymys on aina myös elämän lahjojen oikeudenmukaisesta jakamisesta. Vieläkään kaikilla ei ole joka päivästä leipää, kaikkialla ei ole autoteitä joka pelolle. Samaan aikaan, kun saamme olla kiitollisia siitä hyvästä, jonka keskellä täällä Pohjolassa, vaikkakin monesti viljelijälle vaikeissa oloissa elämme, tiedämme, että loputon kuluttaminen ja elintason nousu ei ole kestävää. Se näkyy toisaalla ympäristötuhoina, levottomuuksina, pakolaisvirtoina.

Rakkaat kristityt,
hyvät viljelijät.

Jumalan valtakunta on keskinäisen jakamisen paikka: jaamme leivän ehtoollispöydässä ja mutta yhtä lailla myös arkisessa elämässä. Sen mahdollistaa se, että tänäänkin te kylvätte peltoon siemenen.

Arkisen leivän jakaminen on kristittyjen yhteys toinen toisiimme.

Mutta me kaipaamme myös taivaan leipää. Jeesus on elämän leipä, joka murtuu meidän niin monin tavoin murtuneiden puolesta. Jakaa elämämme, huolemme – ja tuntee ikävämme.

Jumala, joka luo ihmeellisellä tavalla uutta mullan alla, lämmittää myös meidän kylmät sielumme.

Olemme kokoontuneet tänään Anna ja Antti Jaakkolan pellolle Nousiaisiin siunaamaan kylvöä.

Kun kylvöä siunataan, kyse on elämää antavan leivän siunaamisesta. Siksi pyydämme Jumalalta siunausta sadolle tällä pelolla ja eri puolilla Suomea lukemattomilla peloilla. Mutta emme vain sadolle. Siunausta, voimia ja rohkaisua tarvitsee jokainen, joka viljelee maata ja tekee työtä sen eteen, että meillä on tänäänkin yhden päivän leipä.

Teitä ja tärkeää työtänne muistamme tänään aivan erityisesti, kun kiinnitymme vuosituhansien takaa tulevan psalmin 65 sanoihin:

”Sinä pidät huolta maasta ja annat sille sadetta, sinä teet sen hedelmälliseksi. Jumala, sinun virtasi on vettä täynnä. Sinä kasvatat sadon ihmisille, pidät maasta huolen. Sinä kastelet vaot, tasoitat kynnetyn pellon, pehmität sen sateilla ja siunaat maan kasvun. Sinä seppelöit vuoden hyvyydelläsi.”