Pysykää hereillä rakkaudessa

Rakkaat vihittävät, hyvä koolla oleva seurakunta,

kuultua vertausta lukiessani olen ajatellut Tove Janssonin Teuvan kirkkoon maalaamaa alttaritaulua Kymmenen neitsyttä. Teuvan vanha kirkko oli tuhoutunut tulipalossa ja uutta kirkkoa oli palkattu suunnittelemaan arkkitehti Elsi Borg. Elsi kutsui hankkeeseen mukaan Toven ja hän maalasi 1950-luvun alussa viisi metriä leveän alttaritaulun suoraan kirkon kiviseinään. Alttaritaulu on ainoa Tove Janssonin maalaama alttaritaulu. Kuvassa on kymmenen nuorta naista persoonina, koko elämänsä kanssa.  Jos mahdollista, käy katsomassa se.

***

Tänään on valvomisen sunnuntai ja kirkkovuoden toiseksi viimeinen pyhä.

Päivän evankeliumikertomus kertoo vertauksen kymmenestä morsiusneidosta. Se on osa vertausten sarjaa, joissa kehotetaan valvomaan ja olemaan valmiina.

Kymmenen morsiusneitoa odottaa sulhasta. Kaikki heistä väsyvät. Kaikki nukahtavat. Kun huuto keskellä yötä kuuluu: “Sulhanen tulee”, kaikki heräävät. Kaikki tahtovat saada lamppunsa palamaan. Kaikki tahtovat häihin.

Ero syntyy heräämisen hetkellä: viidellä on öljyä, viidellä ei. Viisi viisasta on osannut varautua ja he ovat valmiina. Ja sitten on viisi tyhmää, jotka jäävät oven taakse.

Varhaiset kristityt elivät voimakkaassa Jeesuksen toisen tulemisen odotuksessa. He uskoivat, että Jumalan valtakunta tulee pian. Aikaa kuitenkin kului, ja heitä kalvoi kysymys siitä, mitä tapahtuu, kun Herra viipyy? Miten elää, kun odotus pitkittyy? Miten pysyä hereillä, kun todellisuus ei tapahdukaan niin kuin kuvittelimme?

Samalla vertaus kuvaa aikansa yhteiskuntaa, sen normeja ja rajoja. Sitä, ketkä pääsevät juhlaan – ja kenen kohdalla ovi suljetaan.

***

Kertomuksessa hääjuhlaa odottavaa kymmenen nuorta naista. Naiset odottavat, toimivat, tekevät valintoja: ottavat lamppunsa, kantavat öljyä ja heitä arvioidaan “viisaiksi” ja “tyhmiksi”.

Jeesuksen ajan yhteiskunnassa naisten nostaminen kertomuksen keskiöön on erityistä, poikkeuksellistakin. Kertomuksissaan Jeesus nosti usein näkyviin heidät, joiden ääni olisi muutoin jäänyt kuulematta. Samalla hän osoittaa Jumalan valtakunnan luonteen: se on paikka, jossa ensimmäiset tulevat viimeiseksi, marginaali onkin keskiössä ja sivuäänistä tulee pää-ääniä.

Samalla vertauksen kielikuvat saavat pohtimaan, miten naisia arvioitiin Jeesuksen varhaisten seuraajien keskuudessa. Millaisia odotuksia heihin liitettiin? Kenellä oli mahdollisuus ja lupa toimia ja kenellä ei? Miksi toisia kutsuttiin viisaiksi ja toisia tyhmiksi? Miten sukupuoli ja moraali kytkeytyivät toisiinsa?

***

Vertausta on tulkittu vuosisatojen aikana monin tavoin. Tulkinnoissa ovat kuuluneet kunkin ajan ihanteet ja painolastit, ympäröivän yhteiskunnan käsitykset ja hengelliset korostukset.

Vertauksen on ymmärretty kuvaavan valvomista ja hengellistä valmistautumista. Se on tulkittu eskatologisena, lopun aikoja kuvaavana opetuksena: sulhanen on Kristus, joka palaa aikojen lopussa ja morsiusneidot ovat kristittyjä, jotka odottavat hänen paluutaan. Toiset elävät huolettomina, toiset valppaina.

Keskiyön huuto herättää kaikki kristityt, elävät ja kuolleet. Armoon turvautuneet ja hyvää tekevät pääsevät ikuiseen elämään.

Vertauksen tärkeä kysymys on: Mitä on öljy? Mistä sitä saa? Ja voiko sitä lainata?

Varhaiset opettajat, kuten Johannes Krysostomos, on selittänyt kertomusta niin, että öljy on ihmisystävällisyyttä ja lähimmäisen auttamista. Öljyä on pidetty armona, oikeana asenteena ja hyvien tekojen hedelmänä.

Lamput kuvaavat uskoa, joka loistaa ulospäin. Öljy kuvaa sisäistä hyvyyttä ja rakkautta.

Erämaaisät tulkitsivat kertomusta niin, että öljy lampuissa kuvaa jatkuvaa hengellistä harjoitusta ja rukousta. Tyhmät ovat hengellisessä elämässään liian innokkaita ja siksi väsyvät. Viisas kestää koettelemukset.

Viisautta on pitää huolta myös sisäisestä hengellisestä elämästä. Se vahvistaa luottamusta Jumalaan ja rakkautta lähimmäisiä ja koko luomakuntaa kohtaan.

Kirkon yhteistä valveilla oloa oli ja on kristikunnan katkeamaton rukous, joka pitää hereillä, vapauttaa mielen pahoista ajatuksista ja suuntaa sydämemme kohti Jumalaa ja kätemme kohti toisiamme.

Kukaan meistä ei tiedä, mikä on elämämme viimeinen päivä. Elämä on lahja, tämä päivä on lahja. Osaisimmepa elää niin viisaasti, että voisimme kokea olevamme joka päivä valmiina.

***

Kun vertausta kuuntelee, tuntuu se myös armottomalta.

Kun huuto kuuluu – elämässä tulee hetki, jossa pitäisi olla valmiina – aikaa ei olekaan.  Ovi sulkeutuu. Miksi viisaat eivät jaa öljyään?

Tämä on vertauksessa vaikea kohta. Ja ehkä juuri siksi se voi avata jotakin tärkeää.

Se saa kysymään: olenko valveilla, heijastuuko minusta oikea asenne, armo ja hengen hedelmät? Onko lampussani öljyä? Jos näin on, voinko jakaa sitä toisille?

Emme voi uskoa toisen puolesta, mutta voimme kantaa toinen toisiamme.

Mutta voinko lainata toisen rakkautta, entä rohkeutta?

Vertausta voi tulkita myös yhteiskunnallisesti. Onko öljyn puute yksilön syy? Vai onko sittenkin niin, että jotkut ovat ilman öljyä, koska elämä on ollut heille kovempi, mahdollisuudet pienemmät, portit suljetumpia? Onko joku ulkopuolelle siksi, ettei hän ei ole koskaan kuullutkaan kutsua?

Kertomuksen öljy voi olla myös yhteisöllisyyden ja yhteyden symboli.

Se muistuttaa, että kirkkona meidän tehtävämme on rakentaa yhteisöä, jossa öljyä jaetaan niin, ettei yksikään jäisi ilman. Meidän tulee kilvoitellen elää niin, ettei kenenkään tarvitse jäädä ovensuuhun tai pimeään siksi, että häntä ei ole kutsuttu ja tuettu tai siksi ettei hän ole saanut elämän perusedellytyksiä, rakkautta ja rohkaisua.

Suljettu ovi on kysymys meille: keitä ovat he, jotka tänään jäävät oven taakse? Keneltä me suljemme ovet?

***

Hyvä juhliva seurakunta,

valvominen ei tarkoita sitä, ettei ihminen saisi koskaan väsyä. Eivät viisaatkaan jaksaneet, hekin nukahtivat. Valvominen ei ole hengellistä pingotusta tai pelonsekaista Jeesuksen toisen tulemisen odotusta.

Valvominen on heräämistä siihen, että Jumala on jo meidän keskellämme. Se on heräämisestä siihen, että olemme osallisia hänen valtakuntansa rakentamisesta.

Valvominen on luottamusta siihen, että Jumala käyttää meitä työssään silloinkin, kun emme sitä itse näe.

Valvominen on aktiivista odotusta: rakkauden harjoittamista, oikeudenmukaisuuden rakentamista, sitä että ei väisty toisen, eikä luomakunnan kärsimyksen ääreltä. Se on rukousta ja uskon todeksi elämistä rakkautena.

Meidän tulee olla hereillä rakkaudessa.

Siihen tarvitsemme armoa ja Jumalan rakkautta. Ristin ryövärillä ei ollut lamppua eikä öljyä. Ja silti hänelle sanottiin: “Tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

***

Rakkaat Pinja, Mari, Annastiina, Mari, Pilvi Ilona, Eevi, Annakaisa, Kaisa ja Sami,

Tove Janssonin alttaritaulun kulmassa on ovi, joka on auki. Se viestii kutsua Jumalan valtakuntaan. Se ei ole pelottava portti vaan toivon symboli.

Myös teidän edessänne on ovi, joka on avoin.

Kun te pian kuljette siitä virkaan vihittyinä arkeenne, teidän ei tarvitse olla virheettömiä tai aina valmiina. Teidät on kutsuttu inhimillisinä ihmisinä, juuri teinä.

Työssänne ja elämässänne valvominen on luottamista Jumalaan, joka kulkee edellänne ja kannattelee teitä takananne. Valvominen on elämän mittaista matkan tekoa, kilvoittelua. Se on elämän antamista armollisen Jumalan käsiin, siinä lepäämistä.

Thomas Merton sanoo viisaasti: “Se hyvä, mitä sinä teet, ei tule sinusta, vaan on seurausta siitä, että olet antanut itsesi Jumalan rakkauden käyttöön.”

Teidät on kutsuttu työhönne ajassa, jossa moni väsyy, nukkuu tai etsii öljyä.

Avatkaa suljettuja ovia. Kuunnelkaa heitä, joiden ääni on jäänyt heikoksi. Kantakaa huolta heistä, joilla ei öljyä ole. Kantakaa rohkeasti Kristuksen valoa, sitä, jonka Jumala on sytyttänyt teissä.

Kirkon tehtävä on olla kaikkina aikoina hereillä, yhdessä.
Virsi 565 sanoittaa sen hienosti:

Siis murra kahleet ja väärä valta! Suo kukkaan puhjeta oikeuden!
Suo, että kirkko myös yössä valvoo sovinnon liekkinä kaikkien.

Ja valvo itse, oi Kristus, meissä. Sanasi ainoa lamppu on.
Maailman halki sen loiste kantaa varmuutta aamun ja auringon.