Tiedon rinnalle tarvitaan viisautta ja nöyryyttä

Matt. 11:25–30
Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:
    ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
    Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
    Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Hyvä yliopistoväki,
uuden lukukauden alkaessa olemme kokoontuneet tuomiokirkkoon ja vastassa ovat Jeesuksen yllättävät sanat: ”Olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille”.

Takana on kuormittavia lukuvuosia poikkeuksellisen ajan keskellä: erillään oloa ja etäopetusta, huolta opiskelijoiden jaksamisesta ja henkilökunnan voimavaroista, pelkoa yliopistojen rahoituksesta ja tieteen arvostuksen murenemisesta.

Samaan aikaan kun globaali pandemia on osoittanut tiedeyhteisön merkityksen, aika on näyttänyt myös sen, miten tämän päivän viestintämaailma on hedelmällinen alusta puutteelliselle ja väärälle tiedolle, jota myös tietoisesti ja tahallisesti levitetään. Tieteellisen tutkimuksen itsenäisyyttä ja vapautta on kyseenalaistettu.

Käsillä on isoja maailmanlaajuisia haasteita. Globaalin pandemian rinnalla vaikuttaa ilmastonmuutos ja sitä seuraavat eriarvoistuminen, pakolaisuus ja köyhyys. Samaan aikaan ihmisten välinen vastakkainasettelu kärjistyy. Tähän kaikkeen tarvitaan tutkittua tietoa, koulutusta ja tiedeyhteisöä, joka auttaa löytämään ratkaisuja. Niitä etsiessämme tarvitsemme viisautta ja ihmisyyttä.

Viime aikoina olemme joutuneet opettelemaan myös nöyryyttä. Länsimainen ihminen on saattanut elää illuusiossa, jossa kuvittelee hallitsevansa kaikkea. Nyt on täytynyt suostua siihen, ettemme hallitse edes omaa arkeamme. Asiat eivät mene niin kuin suunnittelemme, eivät niin kuin järki sanoisi. Keskinäiset riippuvuudet ja nopeat maailman muutokset koskettavat meitä tavalla, jota emme voi yksilöinä hallita. Emme tiedä kaikkia vastauksia, eikä meillä ei ole varmuutta siitä, miten asiat menevät.

Tuntemattoman edessä luotettavan ja tutkitun tiedon merkitys korostuu. Erilaisten murrosten keskellä korostuu koulutuksen merkitys ja sivistys.

Globaalissa maailmassa olemme toisistamme riippuvaisia. Kun me aloitamme koulu- ja opintosyksyä, lukemattomat lapset ja nuoret odottavat edelleen kouluun pääsyä.

Lasten ja nuorten kysymys eri puolilla maailma on, onko heillä tulevaisuutta, millainen se on ja mikä on minun paikkani? Miten ymmärrän maailmaa? Miten käsitellä ristiriitaista tietoa? Mihin ja keneen voin luottaa? Mikä tekee elämästäni merkityksellistä? Miten elää oikein suhteessa toisiin ihmisiin ja maailmaan?

Näitä kysymyksiä varten myös tiedeyhteisö on.

Kirkko tarvitsee tiedeyhteisöä

Olemme tulleet kirkkoon uuden lukukauden alkaessa ja luetusta tekstistä silmiin osuu Jeesuksen sanat: ”Olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille”.

Onko niin, että Jeesuksen kutsu ja opetukset kuuluvat vain lapsenmielisille ja yksinkertaisille? Järkevät ja viisaat eivät kuulu joukkoon?

Luettu teksti on osa Jeesuksen opetuspuheiden kokonaisuutta Galileassa. Jeesusta kuuntelemassa ovat juutalaiset viisaat ja uskonoppineet, jotka ajattelivat tuntevansa Jumalan ja tietävänsä hänen tahtonsa. Heille Jeesuksen opetus oli hullutusta.

Tuon ajan yhteiskunnassa vallitsi selkeä uskonnollinen ja sosiaalinen luokkajako. Oli sisäpuoliset ja ulkopuoliset. Oli oikein elävä joukko ja he, jotka eivät normeja täyttäneet, sillä heiltä puuttuivat siihen kaikki edellytykset.

Jeesuksen viesti vapauttavasta sanomasta oli osoitettu myös oppimattomalle väestölle, naisille ja lapsille. Lapset, sairaat, köyhät ja vieraat Jeesus nostaa keskiöön. Jeesus ei siis väheksy koulutusta vaan uskonnollista ylemmyyttä. Jeesus osoittaa, että Jumala on ohikatsottujen, sairaiden, yksinäisten ja syrjittyjen Jumala.

Uskonnollisen ylemmyyden vaara on olemassa jokaisessa ajassa. Siksi on tärkeää, että kirkko ja uskonnolliset yhteisöt ovat avoimia uudelle tiedolle. Lisääntynyt tieto ja ymmärrys ihmisestä ja maailmasta ovat kaikkina aikoina vaikuttaneet kirkon elämään ja opetukseen. Ilman vuoropuhelua uusimman tutkimuksen kanssa uskontulkinta saattaa vääristyä ja etääntyä ihmisten arjesta ja todellisuudesta.

Tiedon rinnalla tarvitsemme niin tiedeyhteisöissä kuin kirkossa viisautta. Inhimilliseen viisauteen kuuluu tiedon rajojen tunnustaminen. Se taas edellyttää nöyryyttä. Tutkitun tiedon luonteeseen kuuluu luovuttamattomasti se, että se päivittyy uusien löytöjen ja tutkimustulosten kautta – ja kutsuu kriittiseen keskusteluun. Kun opimme lisää, ymmärrämme syvemmin – ja näin myös aiempi tieto ja teoriat saattavat osoittautua puutteellisiksi.

Samalla tavalla meidän tulee myös kirkkona jatkuvasti arvioida kriittisesti omaa opin tulkintaamme ja traditioita lisääntyvän tiedon valossa.

Rehtorin äsken lukeama apostoli Paavalin ohje on kirkolle tärkeä: Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta. (1. Tess. 5:21)

Mutta se on kelpo neuvo myös tiedeyhteisölle.

Tuomiokirkko osana maisemaa

Viime päivinä Twitter on täyttynyt #minätutkin twiiteistä. Näiden lyhyiden kiteytysten kautta on päässyt kurkistamaan siihen maailmaan, mitä tieteessä nyt tapahtuu. Lukemattomia erilaisia näkökulmia, kiinnostavaa sisältöä, maailmaa muuttavaa ajattelua, innostusta ja uteliaisuutta.

Elämä on palannut myös kampuksille. Opiskelijoita, tutkijoita ja yliopiston henkilökuntaa kulkee jälleen tuomiokirkon ohi. Ilmassa on iloa uuden lukukauden alusta. Edessä on uuden oppimista, tiedon ja ymmärryksen lisääntymistä, tutkimusta, sivistystä ja asiantuntemuksen kasvua.

Yliopisto-opinnot muuttavat meitä. Aiemmin varmat ja usein ehdottomatkin mielipiteet saavat uusia sävyjä. Tieto muovaa ihmistä ja ajatteluamme – ja hyvä niin.

Tuomiokirkon tutut kellot soivat velvollisuuksien, vastuiden ja työn väsyttämille. Moni opiskelija ja tieteentekijä kokee myös yksinäisyyttä, epäonnistumisia, väsyy kilpailuissa apurahoista ja kokee merkityksettömyyttä.

Myös tiedeyhteisölle kuuluu kutsu: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”

Yhtä lailla tuomiokirkon tutut kellot soivat innostuksen, uusien alkujen ja löytöjen kanssa kulkeville. Tämä kirkko ja sen hiljaisuus, voivat olla myös yliopistoväelle luovuuden lähde. Mutta ei pelkästään jotakin varten, ollaksemme tehokkaampia, vaan muistutus siitä, että elämä itsessään, ilman yhtään suoritusta, on arvokas.

On erityistä, että maailmassa on paikkoja, jossa meitä katsotaan ehdoitta.

Jeesus ei lisää taakkoja meidän harteillemme vaan vapauttaa meitä erilaisten vaatimusten alta. Vastassa on sydämeltään lempeä ja nöyrä Vapahtaja, joka lupaa: hänen luonaan sielumme voi löytää levon.