Totuus kutsuu nöyryyteen

Hyvä juhliva seurakunta,

tämän kesän yksi puheenaihe on näillä seuduilla ollut Loimaan keskustassa juokseva karhu. Äsken kuullussa tekstissä Jeesus ei varoita karhuista vaan raatelevista susista. Eivät sudetkaan taida olla vieras aihe täällä. Asutuksen lähellä liikkuvat sudet ovat herättäneet pelkoa ja säikäyttäneet lapsia. Susia on päätetty karkottaa kovilla äänillä ja niistä pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon tai poliisille. Niin vaarallinen ja pelottava susi voi olla.

Nyt meidän ei kuitenkaan tarvitse hätäillä tai pelätä. Tänään me kiitämme tästä kauniista kirkosta ja iloitsemme sen tuomasta turvasta ja suojasta. Kaksi sataa vuotta on pitkä aika. Siihen mahtuu monenlaisia historian vaiheita, sukujen elämää, sukupolvien vaihtumista, monta ihmisen elämää iloineen ja suruineen, monenlaisia pelkoja ja toiveita.

Seurakuntaelämän juuret ovat täällä syvällä maaperässä. Tämän kirkon historia vie 1800-luvun alkuun, jolloin Turun tuomiokapituli määräsi, että Mellilässä on pidettävä kirkonmenot joka neljäntenä sunnuntaina, siis kerran kuukaudessa. Lupa kirkon rakentamiseen saatiin vuonna 1815 ja kaksi vuotta myöhemmin laskettiin kirkon perustukset. Kirkon rakentaminen vei kuitenkin voimia ja oli riitaisaakin. Lopulta keisarin ohjauksella kirkko saatiin valmiiksi niin, että tänään voimme juhlia sen kaksisataavuotista historiaa.

Liki sadan vuoden ajan Mellilä toimi Loimaan rukoushuonekuntana. Vuonna 1913 seurakunta itsenäistyi ja jälleen liki sadan vuoden kuluttua vuonna 2009 Melillä liittyi osaksi Loimaan seurakuntaa. Seurakunnan rakenteet ovat muuttuneet ympäröivän yhteiskunnan muutosten mukana, mutta kirkon tehtävä on ollut kaikkina aikoina sama: olla taivaan, turvan ja toivon merkkinä tässä maisemassa.

Tämän juhlamessun Raamatun tekstit puhuvat totuudesta ja harhasta. Kuultu evankeliumi on osa Jeesuksen vuorisaarnaa. Siinä Jeesus varoittaa vääristä profeetoista, jotka ovat kuin susia lammasten vaatteissa.

Ehkäpä muistat profeettoja Vanhan testamentin kertomuksista? Niitä viisaita, joiden tehtävänä oli puhua Jumalasta ja Jumalan puolesta. Profeetat ennustivat, julistivat ja loivat toimillaan edellytyksiä uskon leviämiselle.

Nykyisin harvemmin kukaan kertoo olevansa profeetta, mutta kyllä tämäkin aika on täynnä monenlaisia auktoriteetteja ja arvovaikuttajia, ideologiaa ja opetusta, julistajaa ja opettajaa, jotka ajattelevat kertovansa totuuden. Sosiaalinen media tarjoaa vahvan äänitorven. Toiset vetoavat Jumalaan, toiset tietoon, monet tunteisiin. Usein meitä vievät algoritmit. Ja kaiken sen keskellä ihminen kysyy: mikä on totta, mikä on harhaa.

Kysymys siitä, kuka on oikea profeetta, oli polttava varhaiskristillisissä yhteisöissä. ”Sinun nimissäsihän me profetoimme, sinun nimissäsihän me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimissäsi teimme monia voimatekoja”. Ja silti Jeesus vastaa heille: ”En tunne teitä.”

Uskon ajateltiin näkyvän vahvana julistuksena, voimatekoina ja pahojen henkien karkottamisena ja silti Jeesus sanoi: En tunne teitä. Näinköhän Jeesus sanoisi tänäänkin somemaailman väkeville julistajille?

”Harha on totta ja totuus on harhaa, se usvaksi muuttuu ja käsistä karkaa”, tiivisi totuuden kaipuun William Shakespeare.

”Mutta viisaus – missä se on? Missä asuu ymmärrys? Ihminen ei löydä tietä sen luokse, tästä maailmasta sitä ei voi löytää”, kuulimme äsken pysäyttävät sanat Jobin kirjasta.

Kun ajattelee tätä aikaa, jossa juhlimme Mellilän rakasta kirkkoa, kysymys tuntuu todelta ja ajankohtaiselta: ”Mutta viisaus – missä se on? Missä asuu ymmärrys? Ihminen ei löydä tietä sen luokse, tästä maailmasta sitä ei voi löytää.”

Samaan aikaan kun juhlimme kauniissa Suomen suvessa, monet huolet painavat meidän mieliämme. Gazalaisten tai ukrainalaisten hätä ei anna rauhaa. Nälkä ja kuolema evät ole harhaa, ne ovat joka päivä totta, meidän aikamme ihmisten elämää, joista mekin olemme osallisia.Sotaisa maailma ja sen huolet ovat pysyvä varjo vierellä.

”Mutta viisaus – missä se on? Missä asuu ymmärrys?”

Miten osaisimme elää viisaasti, ymmärtäen, totuudessa? Miten osaisimme rakentaa oikeudenmukaisuutta omassa arjessa ja maailmassa? Miten tunnistaisimme taivaallisen isän tahdon? Tätä kysymystä pohditaan monissa raamatunkertomuksissa.

Yksi sellainen on Jeesuksen vertaus vehnästä ja rikkaviljasta (Matt 13:24-30). Siinä Jeesus puhuu taivasten valtakunnasta ja kertoo, kuinka mies kylvää peltoonsa hyvää siementä. Nukkuessa hänen vihamiehensä kylvää vehnän sekaan rikkaviljaa. Kun vilja nousee oraalle ja tekee tähkää, myös rikkavilja tulee näkyviin. Työmiehet haluaisivat kitkeä rikkaviljan pois, mutta isäntä käskee antaa sen kasvaa, sillä rikkaviljaa kootessa mukana menisi myös vehnää.

Jumalan valtakunta on sekä ”teidän keskellänne” että ”sisäisestä meissä”, meidän sydämessämme. Jeesuksen vertaus muistuttaa siitä, että hyvä ja paha kasvavat rinnakkain myös Jumalan valtakunnassa, jokaisessa meissä. On tärkeää etsiä totuutta ja kysyä Jumalan tahtoa, mutta sen edessä on oltava nöyrä ja muistettava, ettei kukaan meistä ole toisten yläpuolella.

Tämä vuorisaarnan kohta on saanut Jeesuksen seuraajia olemaan uskossaan niin varmoja, että he ovat voineet syyttää toisia vääriksi profeetoiksi. Voi olla, että täälläkin on joku, joka on kuullut olevansa väärä profeetta, susi lammasten vaatteissa. Sellainen on kova syytös.

Mutta tästä Jeesus varoittaa. Kukaan meistä ei voi sanoa yksin omistavansa Jumalan totuutta, tietävänsä paremmin kaikkien muiden puolesta. Totuuden etsiminen on vaativaa ja vaivalloista yhdessä kulkemista, se on nöyryyden tie.

Jeesuksen tärkeä muistutus on, että vaikka maailma huutaisi maailmanloppua, meidän ei pidä ryhtyä tuomion julistajiksi. Ihmisen tehtävänä ei ole rajata toisia ulos Jumalan yhteydestä vaan kutsua siihen. Tuomiovalta kuuluu Jumalalle.

”Viisautta on Herran pelko, ymmärrystä se, että karttaa pahaa”, päättyi aiemmin kuultu katkelma Jobilta. Sellainen Herran pelko on viisautta, jossa ihminen ymmärtää olevansa ihminen. Muuten Jumalaa ei tarvitse pelätä. Hän rakastaa sinua ja haluaa elämääsi vain hyvää. Hyvä vahvistuu, kun kartat pahaa, luotat huomiseen ja rakastat.

Kuullussa evankeliumissa Jeesus muistuttaa, että me tunnistamme oikean opetuksen hedelmistä: hyvä puu tekee hyviä hedelmiä. Näitä hedelmiä Paavali kuvaa sanoilla: ”rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä” (Gal. 5: 22–23). Kun nämä elävät ja vahvistuvat keskuudessamme, totuus ei ole kaukana.

Jumalan tahto on, että tässä repaleisessa maailmassa me eläisimme ihmisiksi. Jumala haluaa, että usko heijastuisi meistä rakkautena jokaista ihmistä ja kaikkea luotua kohtaan. Usko kutsuu toimimaan, elämään, jakamaan. Silloin kuljemme oikeaan suuntaan.

No siltäkö näyttää, kun peliin kurkistaa ja itseään katselee? Sellaistako elämä läheistemme kanssa on, seurakunnissa ja kirkossa? Siltäkö näyttää tämä ihmisten maailma?

Kyllä kaikkea tätäkin se on, mutta usein me myös harhaudumme ja eksymme, etsimme enemmän muiden hyväksyntää kuin Jumalan tahtoa. Muunnamme totuutta, etteivät pelkomme ja heikkoutemme paljastuisivat. Käännämme katseemme pois ihmisten hädästä, emmekä jaksa toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Rakkaat ystävät,
elämämme on monella tavalla vajavaista ja keskeneräistä, mutta tällaisessa maailmassa Jumala toimii. Jumalan valtakunta tulee meidän keskellemme Jumalan hylkäämässä, ristiinnaulitussa ihmisessä. Se tulee todeksi siellä, missä Kristus on.

Ja hän on täällä myös tänään. Olet turvassa, Hän nostaa, kantaa ja rohkaisee. Elämääsi ei tarvitseohjata tuomion pelko, vaan rakkaus, joka lähettää liikkeelle.

Se rakkaus on täynnä armoa ja totuutta.