Tulta oli se, mitä synnytimme

Hyvät ystävät,
tänään on Turussa suuri tieteen juhlapäivä.

Turun yliopiston kaikkien tiedekuntien yhteisessä tohtoripromootiossa on tänään vihitty 190 tohtoria ja 10 kunniatohtoria. Olemme keskellä suurta akateemista juhlaa ja vuosisataisia perinteitä.

Osana päivän juhlallisuuksia olemme kokoontuneet Turun tuomiokirkkoon, sen ikiaikaisten seinien suojaan.

Myös kirkolle tämä juhlapäivä ja tiedeyhteisö ovat tärkeitä. Lisääntynyt tieto ja ymmärrys ihmisestä ja maailmasta ovat kaikkina aikoina vaikuttaneet kirkon elämään ja opetukseen. Ilman vuoropuhelua uusimman tutkimuksen kanssa uskontulkinta saattaa vääristyä ja etääntyä ihmisten arjesta ja todellisuudesta. Siksi on tärkeää, että myös kirkko ja uskonnolliset yhteisöt ovat avoimia uudelle tiedolle.

On arvokasta, että myös kirkko saa olla osana juhlapäiväänne.

Juhlahumun keskelle kuulemme katkelman Johanneksen evankeliumista. Jeesus on pitämässä jäähyväispuhetta oppilailleen. Jäähyväispuhe muistuttaa monista juutalaisista teksteistä tuttua testamenttikirjallisuutta.

Jeesus kokoaa seuraajansa ympärilleen ja kertoo heille edessä olevasta poismenostaan. Hän siunaa läsnäolijoita ja antaa heille tulevaisuutta koskevia neuvoja ja ohjeita ja rukoilee heidän puolestaan.

Näin hän valmistaa heitä poismenoonsa ja opettaa ajasta, jolloin hän ei enää ole opetuslastensa luona. Näkökulma on seuraajissa ympärillä ja tulevassa ajassa.

Kun tänään juhlimme tutkittua tietoa ja teitä tohtoreita, taustalla on monta erilaista kertomusta. Jokin on saanut teidät innostumaan tutkimuksen tekemisestä. Synnyttänyt halun paneutua ja kehittää omaa ajattelua.

Väitöskirja ja sen aihe kertovat siitä, millaisia asioita te pidätte tärkeinä. Se kertoo siitä, minkä eteen te olette halunneet nähdä vaivaa. Mitä olette halunneet puolustaa.

Vaivannäkö ei ole koskaan pelkästään helppoa. Tänään juhlimme valmiiksi saamista. Väitöskirja ja siihen liittyvät opinnot ovat olleet yksi tärkeä taite elämässä, joka on jättänyt teihin pysyvän jäljen. Ehkä se on ollut myös askel johonkin uuteen.

Väitöskirja on yhdenlainen testamentti, johon tulevat tutkijat tulevat palaamaan. Työtänne lukevat tutkijakolleganne nyt ja he, joiden ajasta ja tiedontarpeesta me emme vielä tiedä.

Tässä juhlajumalanpalveluksessa on läsnä myös teitä ohjanneita professoreita ja muita tutkijoita. Heitä, joiden elämäntyöhön, joidenkin kohdalla ehkäpä jopa elämäntehtävään, omalla tutkimuksellanne liitytte. Sekin on yhdenlainen testamentti.

Hyvät tohtorit ja juhlaväki,

”Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee.”

Kun tänään juhlimme vapaata ja tutkittua tietoa, tapahtuu se aikana, jossa tieteen merkitystä haastetaan tavalla, jota tuskin osasimme aavistaa. Kysymme, onko demokratia ja myös akateeminen tutkimus vaarassa.

Todistamme aikaa, joka rakastaa vastakkainasetteluja sekä puutteellista ja väärää tietoa. Autoritääriset johtajat ja populistit tarjoavat yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin ongelmiin. Menneisyyteen kiinnittyneet voimat vahvistuvat pelottavalla tavalla eri puolilla maailmaa.

Kukapa olisi uskonut, että Yhdysvaltojen presidentti määräisi maan opetusministeriön lakkautettavaksi tai hyökkäisi näin voimakkaasti yliopistoja vastaan. Yliopistoille suunnattua valtion rahoitusta on leikattu miljardeilla, tutkimushankkeita on keskeytetty tai peruttu kokonaan. Myös opetuksen sisältöön on haluttu puuttua.

Se, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu, heijastuu myös Eurooppaan ja Suomeen. Suomessa yliopistoilla on vahva rooli pienen maan sivistyksen kivijalkana. Samalla myös meillä haastetaan tieteellisen tutkimuksen itsenäisyyttä ja leikataan yliopistojen perusrahoituksesta.

Maailma on muuttunut arvaamattomaksi ja ympärillämme tapahtuu outoja asioita. Rauhantutkija Marko Lehti totesi (HS 17.4.), että olemme käännekohdassa, jossa Eurooppa voi marginalisoitua arvojensa kanssa.

Olemme uskoneet, että maailma muuttuu aina paremmaksi. Mutta onko niin?

Tulevaisuususkoamme murtavat Euroopassa käytävä sota ja keskustelun militarisoituminen sekä sääntöpohjaisen järjestelmän murtuminen. Näemme, miten luonto ei kestä elämäntapaamme. Tiede ja arkiset havaintomme yrittävät viestiä meille, että näin ei voi jatkua. Myös ihmisen mieli on kovilla.

Kun maailman mannerlaatat etsivät uutta asentoa, me tarvitsemme rohkeaa puhetta kestävästä tulevaisuudesta, rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. On tärkeää yhdessä puhua siitä, millaiseen tulevaisuuteen uskomme, mitä kohti haluamme kulkea, minkä eteen näemme vaivaa? Millaisista arvoista käsin rakennamme huomista?

Kulttuuri ja tieto luovat pohjan sivistykselle ja sivistys luo pohjan keskustelulle arvoista. Siksi sivistys ja kulttuuri tarvitsevat näinä aikoina erityisen paljon suojaa ja puolustamista.

Tällaisessa maailmassa on huolehdittava myös siitä, että sosiaalinen eheys ja turvallisuuden tunne säilyvät. Silloin emme näe maailmaa mustavalkoisena ja viholliskuvien kautta. Yhteinen toimijuus jaettujen arvojen puolesta vahvistuu, emmekä käperry sisäänpäin.

Tarvitsemme ympärillemme toisia ihmisiä ja yhteisöjä. Toivon, että tiedeyhteisö voisi olla teille se paikka, jossa voitte luoda parempaa huomista, ettekä taivu tuulessa.

Erilaisten murrosten keskellä sivistyksen ja tutkimuksen merkitys korostuu. Suomi ja tämä maailma tarvitsee teitä.

Olkaa siis rohkeita. Olkaa iloisia ja ylpeitä. Jeesus puhuu suurten murrosten keskellä eläville opetuslapsilleen ”ilosta, jota kukaan ei voi teiltä riistää”.

Tutkittu tieto maailmaa muuttava voima, jonka mukaan tuomaa iloa ei kukaan voi teiltä riistää.

Jeesuksen käyttämä ilmaus ”vähän aikaa” liittyy pääsiäisen tapahtumiin ja sen jälkeisiin hetkiin, jolloin Jeesus ilmestyy seuraajilleen. Jeesuksen antamat lupaukset eivät koske tätä aikaa, vaan ikuisuutta.

Mitä vähän aikaa, voisi tarkoittaa meidän aikanamme? Millaista aikaa kohti kuljemme? Tuskan ja kivun kestää, kun tietää, että syntyy jotakin merkityksellistä, uutta.

Jeesus vertaa poismenonsa oppilaissa herättämää tuskaa kipuun, jota nainen kokee synnyttäessään. Tämä on yleinen vertauskuva Vanhassa Testamentissa, kun puhutaan nykyhetken ja tulevaisuuden ahdistuksista.

”Me olimme raskaana, me vääntelehdimme, mutta niin kuin tulta oli se, mitä synnytimme”, sanoittaa profeetta Jesaja. Jeesus liittyy samaan perintöön ja käyttää ilmaisuja, jotka asettavat oppilaidensa tuskan laajempaan kosmiseen yhteyteen.

Vaikka vertauskuva voi tuntua vanhan maailmaan tuulahdukselta, jotakin ikiaikaista siinä on. Meillä on ratkottavina monina globaaleja haasteita, maailma vääntelehtii ilmastokriisin ja luontokadon keskellä, joka synnyttä eriarvoisuutta, pakolaisuutta ja köyhyyttä.

”Tulta oli se, mitä synnytimme”. Teitä katsellessa olen vakuuttunut, että tänä aikana myös meissä on tulta. On tietoa ja osaamista, on kykyä ja halua löytää ratkaisuja tämän ajan suuriin kysymyksiin.

Johanneksen tekstikatkelma päättyy tulevaisuuskuvaan: ”silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.”

Voi olla, että myös tieteentekijä ja tutkija haaveilee ajasta, jossa kaikkiin sielua, mieltä ja järkeä painaviin kysymyksiin on löytynyt vastaus. Ei ole enää yhtään kysymystä. (Ei edes tekoälylle.)

Sitä ennen on meistä kiinni, millaista maailmaa rakennamme. Tärkeää on, että ajattelumme ja horisonttimme ei kapeutuisi vaan katseemme olisi rohkeasti eteenpäin, tulevissa sukupolvissa ja tulevassa ajassa.

Hyvä ystävä,
Meille on annettu elettäväksi tämä aika. Tämän ajan ilot elettäväksi ja tämän ajan haasteet ratkottavaksi. Kirkkoisä Augustinus sanoitti viisaasti jo 300-luvulla: ”Ajat ovat huonot, ajat ovat vaikeat, näin sanovat ihmiset. Mutta ajat olemme me. Niin kuin olemme me, ovat myös ajat.”

Vahvistetaan yhdessä hyvyyden voimia.

Tässä rikkinäisessä maailmassa, työssäsi ja oman elämäsi kysymysten keskellä, saat luottaa Jumalaan, joka lupaa ilon, tuo oikeuden ja antaa vapauden. Jumalaan, joka kulkee kaikkina aikoina ja kaikissa elämäsi vaiheissa vierelläsi.

Hänelle mikään aika ei ole vieras. Hän on meitä vastassa, kun kuljemme kohti huomista.