Vaan ihana enkeli koteihin vie
5.10.2025

Kun minä olen ollut ihan pieni, olen saanut kummeiltani tällaisen taulun. Taulun kehyksen taakse kummini olivat kirjoittaneet: enkeleitä kummityttömme elämään.
Tämä taulu tuli mieleeni, kun valmistauduin tähän messuun ja etsin sen jälleen esille. Alkuperäiset kehykset olivat jo rikki ja vaihdon tähän uudet.
Vanhempani kiinnittivät tämän taulun sänkyni päätyyn. Monena iltana ja monena aamuna olen katsellut tätä kuvaa, jossa sisarukset ylittävät vähän rikkinäistä siltaa, jonka alla kuohuu koski. Lapsia suojaa enkeli, jonka helmat sekoittuivat virtaavaan veden kanssa. Taulu on kulkenut mukanani vuosikymmenet.
Kuvaa katsellessa mielessä alkaa soimaan Suojelusenkeli -laulun sanat: ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie”.
Kuinka monelle teistä tämä on tuttu kuva? Suojelusenkelitaulu on ollut monen sängyn yläpuolella. Se taitaa olla suomalaiskotien tunnetuin taulu. Kuvasta on olemassa erilaisia versioita. Yhdessä kuvassa lapset ylittävät riippusiltaa, toisessa kiipeävät veneeseen ja kolmannessa ovat jyrkänteen reunalla.
Äsken kuulimme katkelman Matteuksen evankeliumista, jossa opetuslapset kysyvät Jeesukselta, kuka on suurin Jumalan valtakunnassa sekä Jeesuksen opetusta siitä, miten lasten elämää tulisi suojata sekä lopussa jokaista lasta suojaavasta enkelistä.
Jeesus ei ensin vastaa opetuslasten kysymykseen, kuka on suurin, vaan kertoo siitä, miten Jumalan valtakuntaan pääsee. Se edellyttää ensiksi kääntymistä ja toiseksi lasten kaltaiseksi tulemista.
Kääntyminen on helpompaa ymmärtää. Jeesus haluaa opetuksillaan ja teoillaan pysäyttää ihmisen, jotta hän kääntyisi ja lähtisi kulkemaan Jeesuksen seurassa. Mutta mitä hän tarkoittaa lapsenkaltaisuudella? Pitääkö lapsen pysyä aina lapsena? Voiko aikuinen voisi tulla lapseksi jälleen?
Jeesuksen ajan yhteiskunnassa lapsen asema oli haavoittuva. Jeesus opettaa ja muistuttaa painavin sanoin, että lapsia ei saa kohdella huonosti. Puolustamalla lasta ja nostamalla lapset keskiöön Jeesus kääntää ihmisten luomat arvoasetelmat päälaelleen: tavoiteltavaa ei olekaan suuruus vaan pienuus, ei vaikutusvalta ja voima vaan voimattomuus, ei rikkaus vaan köyhyys. Sillä ne kuljettavat meitä toistemme luokse, jakamaan elämäämme, elämään toisia tukien.
Kertomuksessa Jeesus kertoo opetuslapsille, että lasten enkelit saavat taivaissa joka hetki katsella Jumalan kasvoja. Se oli paljon sanottu, sillä perinteisesti oli opetettu, ettei Jumalan kasvoja voi nähdä. Mutta että lasten enkeleille se on jokapäiväistä. Niin erityisiä ovat lapset.
Raamatussa enkelit mainitaan useita satoja kertoja. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia ja viestintuojia, jotka suojelevat, ohjaavat ja auttavat ihmisiä. Ehkä muistat Raamatusta kertomuksen, kun enkeli Gabriel ilmestyy Marialle ja kertoo, että hän tulee saamaan lapsen tai kun jouluyön kertomuksen, jossa enkelit ilmestyivät paimenille ja kertoivat, että nyt lapsi on syntynyt.
Psalmissa 91 sanotaan: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen”. Saat turvautua ajatukseen suojelusenkelistä, joka varjelee ja suojelee sinua.
Enkelit muistuttavat toisen todellisuuden läsnäolosta, että on olemassa näkyvä ja näkymätön maailma. Se mitä on silmiemme edessä, ei ole kaikki. Enkeli on Jumalan toiminnan, varjeluksen ja läsnäolon vertauskuva.
Katsotaanpa vielä tuttua taulua ja mietitään Jeesuksen opetusta enkeleistä. Äsken kuullun kertomuksen mukaan jokaisella lapsella on oma suojelusenkeli. Miksi tässä kuvassa on kuitenkin vain yksi enkeli, eikö siinä pitäisi olla kaksi enkeliä?
Raamatussa meitä ohjataan pitämään huolta toisistamme, osoittamaan vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä. (Hepr. 13:2)
Tässä kuvassa katse kiinnittyy suojelusenkeliin, mutta myös tähän isosiskoon, joka ottaa pikkuveljensä kainaloon. Suojelee ja varjelee häntä. Samaan kutsutaan myös meitä.
Toin tänne toisenkin taulun. Tämä on kuva yhdestä maailman vanhimmasta ikonista. Ikonin nimi on Ystävyyden ikoni. Ikoni löydettiin arkeologisissa kaivauksissa Egyptissä, jossa löytyi suuren ja tosi vanhan luostarin
jäänteet. Alkuperäinen ikoni on Pariisissa Louvren taidemuseossa.
Kuvassa on munkki, luostarin johtaja Menas ja Kristus. Kristuksen käsi on Menaksen olkapäällä ja he seisovat lähekkäin, kulkevat vierekkäin.
Ikoni on minusta puhutteleva kuva ystävyydestä ja luottamuksesta. Se kutsuu meitä ystävyyteen Jeesuksen ja toisemme kanssa. Näkemään kaveri, joka on yksin ja kutsumaan hänet mukaan. Kuuntelemaan ystävää, kun hänellä on huolia. Ottamaan kainaloon, kun pelottaa tai surettaa. Huomaamaan sivuun jääneet ja apua tarvitsevat ja toimimaan Jumalan käsinä ja jalkoina tässä maailmassa. Olemaan enkeleitä toisillemme.
Jokainen meistä tarvitsee ystäviä. Ihmisiä, jotka laittavat käden olkapäälle ja ottavat kainaloon. Kukaan meistä ei pärjää yksin. Me tarvitsemme suojelusenkeiltä ja me tarvitsemme toisiamme.
Ikoni muistuttaa myös siitä, että Kristus kulkee sinun kanssasi, on vierelläsi. Miten sinä voisit kulkea Jeesuksen jalanjäljissä ja löytää paikkasi ystävän viereltä? Ollaanko enkeleitä toisillemme? Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
Taivaan voimat toimivat myös ihmisten kautta. Jumala kutsuu meitä enkeleiksi toisillemme. Kun katsot peiliin, voit nähdä siellä enkelin.